torstai 16. helmikuuta 2012

Pollo limonello


Tämä kanapasta oli jo päässyt ihan unohduksiin, kunnes se pompsahti eteeni selaillessani joululahjaksi saamaani keittokirjaa eli Elina Halttusen Äidiltä tyttärille -kirjaa. Ruoka on ymmärtääkseni peräisin helsinkiläisestä Bar9:stä, jonka listoilla se vieläkin taitaa olla. Itse bongasin ohjeen vuosia sitten (mistäs muualtakaan kuin) Pastanjauhannasta. Ja nyt se oli sitten päätynyt myös tuohon Halttusen keittokirjaan.

Yksinkertaista, hyvää ja vähän erilaista. Kokeile itse.

POLLO LIMONELLO eli Kanaa sitruuna-jogurttikastikkeessa (4 annosta)
3 broilerin rintafilettä
50 g voita ja/tai liraus öljyä
1 pieni sipuli pilkottuna
ripaus cayennepippuria
2 dl kuohukermaa
1 rkl kanafondia
1/2 rkl kurkumaa
3-4 murskattua valkosipulinkynttä
1-2 tl raastettua inkivääriä
2 rkl sitruunan mehua
yhden sitruunan raastettu kuori (tätä ei ollut Pastanjauhajien ohjeessa)
2 rkl hunajaa
3 rkl fariinisokeria (tätäkään ei ollut Pastanjauhajien ohjeessa)
suolaa
2 dl maustamatonta jogurttia

400-500 g pastaa (esim. nauhapastaa)
raastettua parmesania tai pecorinoa
tuoreita yrttejä (esim. lehtipersiljaa)

Suikaloi broilerifileet ja ruskista ne pannulla. Lisää pilkottu sipuli ja cayennepippuri, kuullota. Sekoita joukkoon kerma ja kanafondi. Anna kastikkeen kypsyä hetki. Laita tässä välissä pasta kiehumaan. Lisää kurkuma, valkosipuli, inkivääri, sitruunan mehu ja -kuori, hunaja ja fariinisokeri. Jatka kypsennystä hiljaisella tulella. Lisää lopuksi jogurtti ja suolaa maun mukaan. Sekoita kastike hyvin valutetun pastan joukkoon. Tarjoa ruoka syviltä lautasilta, ripottele päälle juustoa ja koristele annokset lehtipersiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä.


Pollo pääsi pöytään ystävänpäivänä ja jälkkäriksi nautimme hempeitä porkkanamuffinsseja (ei siis mitään muffineja!) päivän teeman mukaisesti.Ohje löytyy täältä.


3 kommenttia:

  1. Nam, pasta näyttää herkulliselta (toki muffinsit myös:)! Taidan säästää reseptin.
    t. Uusi lukija, päädyin tänne hyppelemällä blogista toiseen:)

    VastaaPoista
  2. Mitä tänään syötäisiin - kiitos taas :) Samantapaista tullut tehtyä joskus (kun Antero(!) oli ensin tehnyt sitä kerran veneellä), mutta oli myös unohduksissa. Ja ah, mitä muffinSSeja!

    VastaaPoista
  3. Hei Sennie, tervetuloa lueskelemaan! Pyörähdin nopeasti blogissasi ja elämäsi näyttää kyllä varsin mielenkiintoiselta siellä meren toisella puolella :) Tulen toistekin!

    Heli, ole hyvä vaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.