perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kaupunkilomalle!

Nimittäin näihin maisemiin :)



Kuvat 1 ja 2 täältä ja 3 täältä

Olen aivan innoissani saadessani viettää pari viikkoa Turussa! Vaikka en edes ole sieltä alunperin kotoisin niin yli kymmenen vuotta niillä seuduilla asuneena Turku tuntuu jotenkin omalta kaupungilta. Ja onhan meidän Suomen kotikin siellä main. Suunnitelmissa on ihan vaan fiilistellä kaupungilla, kahviloissa, ravintoloissa ja jokirannassa, käydä ehkä moikkaamassa Muumeja Naantalissa ja nähdä paljon ihania kavereitamme. Nähdään!

Kotiin Norjaan palailemme sitten vasta juhannuksen jälkeen. Suomessa on ilmeisesti helteitä vielä pari päivää, kunnes keli ennusteiden mukaan muuttuu samankaltaiseksi kuin Norjassa nyt: +13 astetta ja sataa kuin saavista kaatamalla... Tästähän oli jo aiemminkin puhetta; pahanilmanlintu.

Joka tapauksessa: aurinkoista viikonloppua ja hyvää kesänjatkoa!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesä!

No vihdoinkin tarkenee! Kesäisen kelin ja vapaapäivän (helatorstai) kunniaksi teimme eilen pienen kävelyretken Fornebussa, jossa Oslon lentokenttä aiemmin sijaitsi. Alueella on myös mm. Telenor Arena, jossa Euroviisut järjestettiin viime vuonna. Ja kaiken lisäksi alueella on paljon kävelyreittejä, luonnonsuojelualue sekä paljon rantaa. Fornebu on osittain rakentamatonta ja muutaman autoajelukerran perusteella meille on muodostunut koko alueesta ehkä hieman ankea kuva. Olimmekin aika yllättyneitä, kun löysimme kaunista maalaismaisemaa ja hiekkarantoja retkellämme.

Näkymä lintutornista Storøyan suuntaan. Horisontissa siintää Kolsås. Se on vuori, joka näkyy monessa muussakin kotikunnastamme ottamassani kuvassa. Lintutorni on muuten norjaksi varsin lystikäs fugletittertårn :)


Bongattiin tuttuja tornista käsin



Evästauko Storøyan uimarannan tuntumassa

Tänään Juhon päiväkodissa oli toiminnansuunnittelupäivä ja päiväkoti oli kiinni. Nautiskelimme poikien kanssa auringosta ja lämmöstä ihan vaan omalla kotipihalla ja katoimme puutarhaan piknikin. Lassella riitti ihmettelemistä nurmikossa, jota piti vähän maistellakin aina, kun äidin silmä vältti.


Piknik puiden varjossa 


Maissin grillaus onnistui sentään äidiltäkin

Nam nam

Aurinkoista viikonloppua!