perjantai 23. joulukuuta 2011

God Jul!

Juho ja mummu tekivät tänään tämän hienon lumiukon takapihalle. Sää oli juuri noin suhruinen kuin kuvasta välittyy. Useampi päivä täällä olikin mukavaa pikkupakkasta, mutta tänään oli ihan suojasäätä.

Lumiukon lisäksi tänään valmistui myös piparkakkuja. Niin ja uusi erä saaristolaisleipää sekä porkkanalaatikko ja Tomille rusinakeittoa riisipuuron seuraksi. Ja lohikin on vihdoin graavaantumassa, kunhan ensin löysin tarpeeksi tuoretta kalaa. Enpä olisi uskonut, että tuoreen kalan saaminen voisi olla tässä maassa ongelmallista. Kylässämme on ihan hyvin varusteltuja ruokakauppoja kalatiskeineen, mutta lohi oli kalastettu jo kolme päivää sitten, joten en arvannut sitä graavattavaksi hankkia. Niinpä teimme mummun ja poikien kanssa vähän aiottua pidemmän lenkin lähitaajaman kalakauppaan saakka, josta onneksi löytyikin eilen kalastettua lohta.

Aamulla täytyy viedä väkertää parit laatikkoruoat ja paistaa minikokoinen kinkku. Ja sitten on aika vain nauttia joulusta, hyvästä ruoasta ja seurasta :)


HYVÄÄ JA RENTOUTTAVAA JOULUA KAIKILLE!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Jouluaskartelua

Pieni nuhanenänkin tepsutteli paikalle katselemaan ihmettä.

Tämä alkaa olla jo vakavaa. Meikäläinen askarteli! Naapurin mummo antoi meille viisi pientä hyasinttia ja joitain niistä piti keksiä. Laitoin yhden lasipurkkiin, purkin pistin paperipussiin ja kietaisinpa vielä punaista nauhaa ympärille. Ennenkuulumatonta luovuutta minun suunnaltani :) Varokaa vaan, tätä menoa jakelen vielä neuleohjeita joku päivä!

Tämän nissen pipo näköjään vähän kiristää

Juhon päiväkodissa oli tänään Nisse-fest eli tonttujuhlat. Jokainen lapsi toi mukanaan jonkun vanhan lelunsa, jotka jaetaan Pelastusarmeijan kautta vähäosaisemmille lapsille. Samansuuntainen ajatus siis kuin Suomessa Joulupuu-keräyksessä. Tänään oli myös vuoden viimeinen päiväkotipäivä. Isovanhemmat saapuvat illalla meille joulunviettoon ja muutenkin lomailemme vuodenvaihteeseen saakka.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Saaristolaisleipää



Jouluumme (ja usein myös juhannukseemme) kuuluu ehdottomasti saaristolaisleipä, johon tutustuin vuosia sitten kuoroystäväni Anssin leipomana. Kyseinen leipä, tai limppu, on niittänyt ansaittua mainetta ja niinpä Anssi sen joskus laittoi nettisivuilleenkin lukuisten reseptikyselyiden vuoksi. Sieltä kannattaa kurkata yksityiskohtaiset ja kuvalliset teko-ohjeet. Tässä ohje lyhennettynä:

Saaristolaisleipä


1 l piimää
1 1/2 palaa hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl karkeita maltaita ("Tuoppi")
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
n. 10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. (varo ylikuumentamasta, sillä piimä juoksettuu helposti) Murenna ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää sekaan kaikki muut ainekset ja sekoita hyvin. Kaada tahmeahko taikina hyvin voideltuihin leipävuokiin ja anna kohota liinan alla noin 1/2 tuntia. Paista tunti 175 asteisessa uunissa. Loppuvaiheessa voit laittaa leivinpaperin suojaksi, jos (ja kun) leivät tummuvat liikaa. Kumoa vuoista ja paista vielä toisinpäin noin vartin verran. Uunin lämpötilaa voi tässä vaiheessa jo vähän laskeakin. Itse ole pitänyt leipiä vielä jonkin aikaa uunin jälkilämmössä, jotta varmasti kypsyvät kunnolla sisältä. Tämä toki riippuu varmasti niin uunista kuin käytettävistä leipävuoista.

Leipä on tosi helppo ja nopea valmistaa ja säilyy pitkään. Tällaisen makean leivän makupariksi sopii mielestäni aivan loistavasti suolainen graavikala. Tällä erää graavasin lohen pienen inkiväärilisän kera. Turun kauppahallin Herkkunuotta valmistaa ja myy vastaavaa graavilohta ja kokeilin tehdä sellaista nyt itsekin. Erittäin hyvin onnistuikin! Inkivääri ei kovin vahvasti kalassa maistu, mutta tuo pientä raikkautta ja leikkaa lohen rasvaisuutta mukavasti. Toi ehkä jopa hienoisen sushimaisen vivahteen!

Inkiväärigraavattu lohi


500g ruodotonta lohifilettä nahkoineen
n. 1 rkl karkeaa merisuolaa
n. 1/2 rkl sokeria
valkopippuria myllystä
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
(tilliä)

Hiero mausteet kalan pintaan, kääri kala voipaperiin ja laita kala (painon alle) jääkaappiin tekeytymään noin vuorokaudeksi. Kaavi mausteet pois ja viipaloi lohi ohuiksi siivuiksi.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Muutaman ajatuksen olen jo suonut jouluruuille ja näitä ajatuksia voisin täälläkin jakaa, jos joku muukin saisi ideoita omaan joulupöytäänsä. Veikkaan myös, että joulun alla on niin hösis päällä, ettei silloin juurikaan kuvailla tai ainakaan naputella ohjeita blogiin. Fiksuhan toki tekisi pakastimen piukkaan laatikoita ja hyvissä ajoin, mutta tuollainen fiksuus nyt ei ollenkaan ole minua. Uskon viime hetken stressiin ja paniikkiin.

Sen verran kuitenkin ennakoin, että kaivelin mainioksi todetun bataatti-vuohenjuustolaatikon ohjeen esille jo nyt enkä sitten siinä kiirepaniikissa. Tämä on muuten siitäkin oiva laatikko, että se melkein korvannee imelletyn perunalaatikon, jos joskus jollekin sattuisi käymään esim. niin, ettei se perunalaatikko imeltyisikään. Niin kuin vaikka minulle ehkä on joskus mahdollisesti saattanut käydä.

Bataatti-vuohenjuustolaatikko (Glorian R&V 8/2009)

1 kg bataatteja
200 g (tanko)vuohenjuustoa (esim. Chèvrus)
n. 1 dl ruokakermaa
1/2 dl vaaleaa siirappia
1/4 tl chilijauhetta
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi
korppujauhoja
voinokareita

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Kuori ja lohko bataatit. Keitä bataattilohkot vähässä, suolalla maustetussa vedessä (1tl suolaa / 1 l vettä) kypsiksi noin 20 minuuttia lohkojen koosta riippuen. Kokeile kypsyyttä veitsellä.
Kaada bataattien keitinvesi pois, mutta säästä tilkka soseen ohentamiseen. Soseuta bataatit sauvasekoittimella tai sähkövatkaimella. Ohenna tarvittaessa keitinvedellä. Murustele juusto joukkoon. Lisää kerma, siirappi, chili, suola ja pippuri. Sekoita.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripota korppujauhoa ja lisää voinokareita pinnalle. Kypsennä laatikkoa 150-asteisessa uunissa noin 1 1/2 tuntia.

Punajuurta tulee joulupöytäämme aivan varmasti jossain muodossa. Jo klassikon asemaan on noussut punajuuri-homejuustovuoka, mutta uutena tulokkaana voisin kokeilla joko punajuuri-vuohenjuustosalaattia tai vuohenjuustoisia uunipunajuuria. Tässäpä niihinkin ohjeita:

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti (Gloria joulukuu 2009)

4-8 punajuurta
Glaseeraukseen
3-4 rkl voita
1/2 dl sokeria
1 rkl tuoretta, silputtua timjamia
1 rkl tuoretta, silputtua rakuunaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
2-3 rkl vettä
suolaa
ripaus mustapippuria
Lisäksi
300g vuohenjuustoa

Kääri punajuuret folioon ja kypsennä uunissa 200 asteessa, kunnes ne ovat melkein kauttaaltaan pehmeitä. Kuori ja leikkaa lohkoiksi.
Glaseeraa punajuuret. Kuumenna voi ja sokeri kattilassa. Lisää punajuuret ja muut ainekset. Sekoittele punajuuria seoksessa muutaman minuutin ajan. Lisää tarvittaessa vettä. Pilko päälle silputtuja, tuoreita yrttejä.
Kun punajuuret ovat hieman jäähtyneet, murenna niiden päälle vuohenjuustoa ja tarjoile. Lehden kuvassa salaatin päälle oli vielä ripoteltu ainakin pinjansiemeniä ja ilmeisesti ohuiksi siivutettuja retiisejä. Ehkei reseptin laatija, Hans Välimäki, halunnut paljastaa kaikkia jippojaan :)

Vuohenjuustoiset uunipunajuuret (Maku 6 / 2011)

600g punajuurta
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

Tarjoiluun
150 g vuohenmaitojuustoa
3 dl rucolaa
2 rkl siirappia (balsamico)

Kuori ja lohko punajuuret. Ripottele punajuurille suolaa ja pippuria. Lorauta joukkoon öljy ja sekoita. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle ja ripottele päälle timjamia. Kypsennä punajuuria 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kumoa lämpimät punajuurilohkot tarjoiluastiaan. Koristele vuohenjuustolla ja rucolalla. Lorauta päälle balsamicokastiketta. Tarjoa heti.


Jouluruokia suunnitellessa piti päästä hieman joulutunnelmaan, johon piparit ja Aura Gold sopivat täydellisesti :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Lucian päivä

Tänään on vietetty Lucian päivää eli valon juhlaa. Kieltämättä valoa tähän päivään on kaivattukin, sillä niin harmaata on ulkona. Se niistä lumista tällä erää. Vettä sataa vaakasuoraan ja tiet ovat muuttuneet luistinradoiksi.



Juhon päiväkodissa juhlinta aloitettiin heti aamusta ja olimme tietenkin Lassen kanssa seuraamassa Lucia-tågia sekä syömässä lasten itse tekemiä lussekatteja eli Luciapullia. Alunperin pullilla ei kai ollut mitään tekemistä Lucia-neidon kanssa vaan niillä on häädetty kissa-asuista paholaista, Luciferia. Lussekatteja tein sitten aamupäivällä itsekin kotona ja pyysin myös naapurin 87-vuotiaan Astrid-mummon maistelemaan. Tosin pullat jäi melkein leipomatta, koska sahramia ei meinannut kaupoista löytyä. Täällä tuntuu olevan pula nyt yhdestä jos toisestakin ruokatarvikkeesta. Voi on ollut loppu jo pidemmän aikaa, enkä löytänyt siirappiakaan viime kauppareissulla. Ei luulisi olevan niin kovin vaikeaa ennustaa, että ennen joulua on kysyntää niin siirapille kuin sahramillekin. Ranskalaista voita sentään yhdestä kaupasta löytyi, joten meidän joulu lienee pelastettu :)


Onnea vielä synttärisankarille Helsinkiin!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Lunta!

Itsenäisyyspäivän iltana se sitten alkoi, siis lumisade. Ja ihan hyvin sitä illan ja yön aikana satelikin. Maisema muuttui kertaheitolla paljon kauniimmaksi ja valoisammaksi. Tosin pihaa kolatessa palautui kyllä se kolikon toinenkin puoli mieleen...


Harjoittelinpa vähän tällaista kollaasin tekoakin näillä lumikuvilla. Huomatkaa yläkerran ikkunasta näkyvä Holmenkollenin hyppyrimäki. Ja samasta ikkunasta toiseen suuntaan siintää jossain kaukana vuono, jos oikein tarkasti osaa katsoa :)

Eilen juhlistimme Suomen itsenäisyyspäivää ruotsalaisen ystäväperheemme kanssa täällä meillä. Koitin kovasti miettiä jotain suomalaista ruokaa, mutta kun en sopivaa keksinyt, tarjosin uuniperunoita erilaisilla täytteillä. Jälkiruuaksi oli sentään perisuomalaista leipäjuustoa lakkahillon kera. Ja oli meillä myös mustaleimaista emmentaalia ja Aura Goldia herättämässä ruokahalua sekä Fazerin suklaakonvehteja makeaksi lopuksi.


Melko epämääräisen näköisiä tahnoja, mutta maku oli ihan kohdillaan.Täytteiden ohjeet ovat yhdistelmiä ja sovelluksia vähän sieltä sun täältä, joten en siksi viittaa mihinkään lähteeseen :)

Kinkkutäyte
1 prk ranskankermaa
100 g palvikinkkua hienonnettuna
1 maustekurkku kuutioina
1 sipuli hienonnettuna ja voissa / öljyssä kuullotettuna
sinappia (esim. honey dijon)
ripaus ruokosokeria
persiljaa hienonnettuna
mustapippuria
(suolaa)

Jokiraputäyte
1,5-2 dl maustamatonta jugurttia (mielellään paksua, turkkilaista)
1 dl majoneesia
muutama ruokalusikallinen ranskankermaa
1 (pieni) punasipuli hienonnettuna
yhden sitruunan kuori raastettuna
hieman sitruunanmehua
n. 1/2 punttia tilliä hienonnettuna
100 g jokiravunpyrstöjä karkeasti paloiteltuna
mustapippuria
(suolaa)

Herkkusienitäyte
200 g herkkusieniä (itselläni oli ruskeita herkkusieniä)
1 pieni sipuli
voita paistamiseen
1 /2 dl persiljaa
n. 2 tl balsamicoa (tai maun mukaan)
2 dl ranskankermaa

Paloittele sienet melko hienoksi ja paista ensin kuivalla pannulla. Nesteen haihduttua, lisää voita ja hienonnettu sipuli. Lisää sitten balsamico, sekoittele ja hetken päästä sekaan myös ranskankerma ja hienonnettu persilja.

Kylmäsavulohitäyte
n. 100 g kylmäsavulohta
n. 1 dl ranskankermaa
tilliä
sitruunanmehua
mustapippuria

Hienonna lohi esim. monitoimikoneessa ja lisää muut ainekset joukkoon.

Synttäritervehdys

Oikein hyvää syntymäpäivää vaarille Suomeen!


Jostain syystä minulla oli aikamoisia teknisiä vaikeuksia tämän videon lataamisen kanssa. Siis en jostain syystä saanut siirrettyä videota nykyisestä kamerastani tietokoneelle lainkaan. Mitkään videot eivät ikään kuin löytyneet ollenkaan muistikortilta. Piti siis kaivella vanha kamera ja muistikortti esiin ja johan homma alkoi pelittää. Jos joku keksi, mikä asetus on uudessa kamerassa (tai muistikortissa tai missä lie) pielessä, niin saa opastaa.

Joka tapauksessa, lämpöisiä ajatuksia sinne mummulaan! Tänne satoi muuten illalla ensilumi :)