keskiviikko 31. elokuuta 2011

D niin kuin Drøbak ja Drammen

Meillä on koko kesän ollut suunnitteilla retki Drøbakiin ja erityisesti sen akvaarioon. Drøbakissa olemme käyneet jo pari kertaa pyörähtämässä, mutta kalat ovat jääneet tsekkaamatta. Tilanne piti toki korjata ja niinpä suuntasimme aamupäivästä koko perheen voimin tuonne Oslonvuonon itäpuolen idylliseen pikkukylään. Kylästä tulee hieman mieleen Naantali vanhoinen puutaloineen ja kapeine kujineen.
Akvaario ei nyt ihan Sea Lifen veroinen ollut, mutta eipä me niin oletettukaan. Kaikki akvaarion kalat ja muut otukset oli infokyltin mukaan napattu vierailijoiden ihmeteltäväksi ihan siitä akvaarion edustalta vuonosta. Melko monimuotoinen on kyllä vuonon eläinkanta!




Aallonmurtaja piti käydä tarkastamassa vähän lähempääkin. Ilma oli aamupäivästä vielä aika viileä ja tuulinen, joten takkia ja fleeceä tarvittiin. Iltapäivällä tuli sitten jo melkein hiki, kunnes jostain taas ilmestyi sadepilviä. Tämä on omien empiiristen tutkimustemme mukaan erittäin tyypillistä Norjassa. Aamulla pitää pakata mukaan vähän kaikenlaista vaatetta hellekelistä sadevaatteisiin. Ja ihan viattomankin näköisestä pilvenhattarasta saattaa ripsauttaa vettä niskaan.


Elias-vene!

Laivan keulakuva talon seinässä?


Yksi Drøbakin erikoisuuksista ja turistinähtävyyksistä on joulutalo eli julehuset. Suomalainen ei kai periaatteesta oikein voi ymmärtää tuollaisen päälle (siis mitä ihmettä joulutalo ja joulutontun postitoimisto tekee jossain Drøbakissa, Norjassa?!), mutta kävimme kuitenkin uteliaisuudesta kurkkimassa sisään. Tonttuja ja lisää tonttuja kahdessa tasossa, eipä juuri sen kummempaa.


Drøbakista päätimme yks kaks ajellakin kotiin Drammenin kautta, koska emme siellä ole vielä käyneet. Matkan varrella on maksullinen, erittäin pitkä, vuonon alittava tunneli. Mutta tuo tunneli ei tuntunut miltään verrattuna Drammenista löytämäämme varsin erikoiseen tunneliin; olivat sitten kaivaneet todella korkean vuoren sisään spiraalinmallisen tunnelin! Tämä tunneli on nimeltään Spiralen ja pituutta sillä on 1650 metriä kiertäen 6 kertaa akselinsa ympäri. Varsinainen autolla ajettava vuoristorata siis! Korkeuseroakin on ihan kiitettävästi, sillä matkaan lähdetään 50 m merenpinnan yläpuolelta ja päädytään 213 metriin. Näkymät ylhäältä olivat sen mukaiset.



Yläilmoista on kai ollut hyvä puolustaa kaupunkia. Luulisin. Vaikka enhän mä kyllä näistä jutuista oikein mitään ymmärrä tai jaksa kiinnostua... Aika hupsuna siinä vaan hyppelen tykin edessä. Kai se sentään oli tykki.

Drammen vaikutti ihan mielenkiintoiselta keskisuurelta kaupungilta, vaikka eipä me kovin pitkään siellä viivytty. Tulipa nyt ainakin käytyä, kun tuollainenkin kaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä on. Ehkä joskus paremmalla ajalla uudestaan.

Kotona oli mukava seurailla hyväntuulista pikkumiestä. Siis Lassea, joka viime viikon flunssan vuoksi oli poikkeuksellisen itkuinen, eikä ruokakaan oikein maistunut. Mutta nyt on hymy palannut kasvoille ja ruokaa uppoaa :)


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sunnuntaituristit

Flunssan höllentäessä vähitellen otettaan meistä, lähdimme sunnuntaiajelulle Osloon. Ja ei mille tahansa ajelulle, vaan metroajelulle. Metro kun tosiaan nykyään kurvaa tänne meidän kylillekin.


Tällainen oli pystytetty Spikersuppan tuntumaan Karl Johans gatelle (eli Tattikadulle, kuten sen juuri uudelleennimesin). Tämä taisi olla jonkun puolueen standi, mutta minkä...? Norjassa on kunnallisvaalit parin viikon kuluttua ja meilläkin on äänioikeus. Luulenpa, että käyttämättä jää, kun ei olla yhtään perillä edes puolueista. (No tietty se yksi puolue on tiedossa, ihan kaikilla.) Ja koko vaalijärjestelmä poikkeaa suomalaisesta järjestelmästä. Vaikka olishan se kyllä toisaalta ihan mielenkiintoistakin käydä Norjassa vaaliuurnilla. Nähtäväksi jää.


Varsinaisena kohteenamme oli tuomiokirkon takapihalla järjestettävät italialaisen ruuan markkinat ja toki siellä pikaisesti pyörähdimmekin. Jotenkin kyllä kovin vaisun oloiset ruokafestarit meidän mielestämme tai sitten kaikki näytteilleasettajat eivät italialaiseen tyyliin olleet paikalla ja valmiina vielä messujen avauduttua...

Kukkia on tuomiokirkon edessä varmasti vielä pitkään.


Näimme heti metrosta poistuttuamme mainoksia Redbullin Flugtagista, joten päädyimme uteliaisuuttamme myös Oopperatalon nurkille, jossa tapahtuma järjestettiin. Matkalla tosin poikkesimme päärautatieasemalle, jossa oli myös sattumalta jonkinlainen tapahtuma meneillään. Ainakin uudenkarheaa junaa siellä esiteltiin ja Juho sai hienon(?) konduktööripaidan mukaansa.

Tästä kaverista on muuten ihan mahdotonta saada kuvia, kun ei pysy hetkeäkään paikoillaan...

Rautatieasemalta siirryimme Oopperatalolle ja Tomi keräsi turistipisteitä käymällä Oopperatalon katolla. Itse olen siellä käynyt jo useampaankin otteeseen.

Pakollinen turistiposeeraus. Auringonpaiste ja valkoinen marmori on muuten melko häikäisevä yhdistelmä. Aurinkolasit jäi valitettavasti kotiin.

Onhan se aika näyttävä ilmestys.

Niin ja se flugtag. Näytös alkoi meidän ruoka-aikataulullemme liian myöhään, joten näkemättä jäi.

Päädyimme jällen kerran etsiskelemään sopivaa ravintolaa Aker Bryggeltä. Paikka on entistä telakka-aluetta, joka reilu 10 vuotta sitten rakennettiin täysin uusiksi ja on nykyään moderni ja elävä ravintola-, ostos- ja asuinalue. Yksi meille tarjotuista vuokra-asunnoista olisi sijainnut tuolla, mutta emme oikein tunteneet oloamme kotoisaksi noin keskusta-alueella. Ihan oikein valitsimme :) Aker Bryggeltä löytyi kuitenkin jälleen ihan passeli ravintola, joka sai pisteet lasten huomioimisesta. Vai mitä sanotte tästä Juhon pizzasta?

Tomin mielestä tämä on selvä possu, minun mielestäni omena. Possu kyllä kuulostaa raflaavammalta.

Plussaa tuli myös siitä, että perinteisen barnemenyyn (=hampurilainen tai nakit ja ranskalaiset) sijaan kaikista "aikuisten" annoksista sai puolikkaat annokset puoleen hintaan. Tätä arvostan korkealle, sillä olen aina karsastanut lasten ja aikuisten ruokien jaottelua. Ai niin ja mikä tämä ravintola nyt sitten oikein oli? Eataly. Ei mitään erityistä gourmeeta, mutta erittäin toimivaa. Sai sitä, mitä tilasi.

Lasse on vihdoin oppinut juomaan hieman myös pullosta, joten emme enää ole ihan niin tiukassa symbioosissa keskenämme :)


Metroa odotellessa

Oikein kiva Oslo-päivä tänään. Ja teki kyllä hyvää päästä vihdoin täältä sairastuvasta hieman tuulettumaan. Toivottavasti tauti on nyt vähitellen selätetty ja pääsemme nauttimaan Tomin viimeisestä kesälomaviikosta suht terveinä ja hyvissä voimissa.

lauantai 27. elokuuta 2011

Putkiruokaa

Mullahan on tosiaan tämmöinen blogikin... Viime aikoina on koko blogi jäänyt ihan hunningolle ja kun tauko venyy pitkäksi, on entistä hankalampaa saada tänne jotain jutun juurta. Käväisimme viikon verran Suomessakin ja saatanpa siltäkin reissulta vielä jonkun lyhyen jutun tänne naputella. Mutta sitä ennen tarjoilen teille pikaisesti äsken nauttimamme illallisen kuva- ja reseptimuodossa.

No itse asiassa niistä kuvistakin tuli aika surkeita ja valmis ruokakin unohtui kuvata, mutta koska tämä on ihan yksi lemppariruuistamme niin julkaisen tämän kaikesta huolimatta. Kyseessä on joskus vuosia sitten Gloriasta bongaamani cannelloniohje, jonka vinkkasin sitten myös suosikkiruokabloggaajilleni Pastanjauhajille. Sielläkin tykättiin. Yleensä olemme väkertäneet cannelloniputketkin itse alusta lähtien pastataikinasta, mutta Suomesta tuliaisena tuomamme koko perheen flunssa on vienyt sen verran voimia, että tällä kerralla tyydyimme kaupan valmisputkiin. Työnjako tämän ruuan valmistamisessa on selvä: minä teen liha- ja juustokastikkeen ja Tomi täyttää putket. Niin ja yrttien silppuaminen on myös Tomin heiniä. Ainoat ruokaan liittyvät kuvat esittävät siis tuota täyttövaihetta.






Ja sitten siihen ohjeeseen. Tämä on siis peräisin Gloriasta 06/2004 ja liittyi juttuun, jossa oli esitelty Eila Kuurman 10 parasta ruokaa.

Yrtticannellonit
16-20 kpl cannelloniputkia

Täyte
500 g jauhelihaa
1-2 sipulia
4-6 aurinkokuivattua tomaattia
1 tlk tomaattimurskaa
3-4 valkosipulin kynttä
½ ruukkua basilikaa
½ ruukkua rakuunaa
½ ruukkua oreganoa
oliiviöljyä
(loraus punaviiniä)
(ripaus sokeria makua pyöristämään)
suolaa
mustapippuria

Juustokastike
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
5 dl lihalientä
2 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
200 g mozzarellaa raastettuna
1 dl parmesaaniraastetta

Kuutioi sipuli ja aurinkokuivatut tomaatit. Ruskista sipulisilppu ja jauheliha pannulla oliiviöljyssä. Kun jauheliha on ruskistunut, lisää joukkoon aurinkokuivatut tomaatit sekä silputut yrtit ja tomaattimurska. Lisää murskatut valkosipulin kynnet. Anna hautua 15 minuuttia. (Meillä tämä kyllä porisee liedellä hetken jos toisenkin) Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
Käsittele cannelloniputket pakkauksen ohjeen mukaan. Täytä putket jauhelihamassalla ja asettele uunivuokaan. Jos täytettä jää yli, laita se cannelonien päälle.
Valmista juustokastike sulattamalla voi ja lisäämällä joukkoon vehnäjauho. Kaada kastikepohjan päälle lihaliemi ja valkoviini. Kypsytä kastiketta hiljaisella lämmöllä, kunnes se alkaa saostua. Lisää joukkoon raastettu mozzarella ja kuohukerma. Anna saostua tasaiseksi välillä sekoittaen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Kaada juustokastike cannellonien päälle ja ripottele pinnalle raastettua parmesaania.
Paista 175 asteessa noin puoli tuntia, kunnes pinta saa kauniin ruskean värin. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.

Hauska juttu on se, että enhän minä näköjään itsekään tätä ohjetta ihan kirjaimellisesti noudata. Lihakastikkeeseen lorautan useimmiten hieman punaviiniä ja lisään ripauksen sokeria. Ja yrtit lisään vasta hauduttamisen loppuvaiheessa. Juustokastikkeeseen lisään juuston vasta ihan lopuksi, kun olen jo napsauttanut virrat pois levyltä. Tai siis sulkenut kaasun. Hyvää tullee kaikilla tavoilla. Ja näiden cannellonien kanssa tarjoillaan sitten yksinkertaista salaattia (lähinnä vaan rucolaa ja kirsikkatomaattia) balsamicosiirapin kanssa :)

Leppoisaa loppuviikonloppua! Nauttikaapa keleistä Suomessa; täällä sataa vettä...


Ps. Tuli sitten taaskin valkkariresepti!

lauantai 6. elokuuta 2011

Käsityöjuttuja



MINÄ tein kuulkaas käsitöitä! Nyt hätäisimmät voisivat luulla, että se on varmaan tuunannut tuota valkoista tunikaa kirjomalla kaulukseen ja helmaan tuollaisia sinisiä kuvioita, mutta ei. Nyt puhutaan siis naisesta, joka lyhentää verhot teippaamalla ja jos niistä siltikin tulee väärän mittaiset, pyytää hän miestään siirtämään verhotangon paikkaa tarvittaessa ylemmäksi tai alemmaksi. Juu ei, ei kirjontaa. Minä tein shortsit! Ihan omin pikku kätösin pätkäsin saksilla vanhoista farkuista lahkeet ja näin hyvät tuli. Silmämääräisesti suht saman mittaiset lahkeet jopa. Kyllä nyt kelpaa keikistellä kameran edessä. 

Hauskaa viikonloppua!