maanantai 13. helmikuuta 2012

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Vauhtia meidän päivistämme ei kyllä totisesti nykyään puutu! Lasse on keksinyt kiipeilyn jalon taidon ja niinpä tuo pikkuapina on yhdessä vilauksessa keikkumassa milloin missäkin. Veitsiä, saksia tai muuta pikkusormille sopimatonta ei nykyään parane unohdella mihinkään näkösälle, sillä ennen kuin asiaa ehtii tajutakaan, on Lasse jo löytänyt ne käsiinsä.

Tietokonetta on jo näpelöity, mutta miltähän tuo kahvi maistuisi?

Pojat leikkivät jo ihan kivasti yhdessä. Muutamaan otteeseen ovat jopa menneet yhdessä yläkertaan Juhon huoneeseen leikkimään ja pysyneet siellä pitkän tovin. Ihan outo tunne, kun pojat ovat kotona, mutta mitään ei kuulu eikä näy! Tämän pienen hengähdystauon hintana on toki aivan hyrskyn myrskyn oleva huone, mutta ehtiihän sen raivata sitten joskus myöhemmin. Tänä aamuna pojat keksivät leikkiä veneleikkiä lelulaatikoilla. Tai siis Lasse meni ensin lelulaatikkoon ja Juho sitten perässä toiseen selostaen, että he soutelevat veneillä.



Veneestä puheenollen, Juho väkersi duploista allaolevan veneen, jossa on kuulemma isi ja isin kavereita. 


Ja jotta koko postaus ei koostuisi surkean suhruisista sisäkuvista, niin lisätään loppuun vielä muutama luistelukuva eiliseltä. Olimme suomalaiskaveriperheen luona naapurikylässä ja Juho pääsi taas testaamaan luistelemista. Luistimilla pystyssä pysyminen ja kävely sujuu jo hyvin, enää pitäisi hoksata liukuminen.


Kiitoksia vielä seurasta ja mukavasta päivästä Lommedalenissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.