tiistai 29. maaliskuuta 2011

Terassikauden avajaiset

Reissumme aikana oli kotiimme saapunut kaksi (!) uutta perheenjäsentä. Kaasu- ja pallogrilli. No pitihän niitä (tai tarkemmin kylläkin vain tuota kaasuversiota) testata, etenkin kun viikonloppuvisiitille oli saapunut kaksi lihansyöjää Suomesta. Koeponnistukseen päätyi naudan-, karitsan- ja broilerinlihaa, possun ribsejä, koskenlaskija-pekoni-sieniä ja kasviksia. Hyvin tuntui pelittävän.


Itse en tällä kertaa osallistunut edes marinadien tekoon, mutta salaatin teko oli sentään vastuullani. Eikä minkä tahansa salaatin vaan jo legendaarisen parsakaalisalaatin. Vinkkasin tästä salaatista joskus viime vuonna suosikkiruokabloggaajilleni Pastanjauhajille ja hekin tästä salaatista innostuivat, kuten tästä voinee päätellä. Kiitos ja kunnia kuuluu kuitenkin siskolleni, joka tämän ensimmäiseksi lehdestä bongasi ja testasi.

PARSAKAALI-CASHEW-SALAATTI (Glorian ruoka&viini 5/09)
(10 annosta!)

1 kg parsakaalia
4 pientä salottisipulia (olen käyttänyt myös uutta sipulia ihan menestyksellä)
2 dl (paahdettuja) cashew-pähkinöitä
2 pkt (à 150 g) pekonia

Kastike
2,5 dl majoneesia
0,5 dl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa (voi olla enemmänkin)
1 tl mustapippuria myllystä

Irrota parsakaalin nuput. (Ohjeessa ei käsketä keittämään parsakaaleja lainkaan, mutta itse olen ne kyllä kevyesti höyryttänyt ja jättänyt sellaisiksi napakoiksi) Kuori ja hienonna sipuli. Halutessasi paahda pähkinöitä kuivassa, kuumassa pannussa muutama minuutti tai kunnes ne saavat kauniin värin. Liikuttele pähkinöitä pannussa, etteivät ne pala.
Tee kastike yhdistämällä kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Laita parsakaalinnuput ja sipulit kulhoon ja sekoita kastike joukkoon.
Anna salaatin marinoitua noin 2 tuntia.
Kuutioi ja paista pekoni rapeaksi (ja valuta enimmät rasvat talouspaperin päällä). Lisää pekoni ja pähkinät salaattiin juuri ennen tarjoamista.

Söinkö tosiaan kaiken tämän ja vielä pari ribsiäkin päälle?!


Lopuksi vielä muutama muukin kuva viikonlopulta. Ylimmäisenä niistä Juhon nimeämät kaverukset Ville Fisu ja Kalle Kala. Niidenkään valmistamisessa minulla ei ollut osaa eikä arpaa, mutta Juhon kummisetä taisi täyttää tunturitaimenet sitruunalla ja yrteillä sekä tietenkin suolalla ja pippurilla. Hyvältä ne ainakin maistuivat.






Kyllä muakin harmittaisi


1 kommentti:

  1. Ooh, meidän grillintapainen on yhtä harmittavasti piilossa kuin Juhon keinu. Mutta tuo salaatti on kyllä hyvää, meilläkin tuota mussutettiin viikonloppuna :) Jostain blogista juu bongattu myös... veikkaan Voisilmäpeliä sai Siskot kokkaata. Toimii myös ilman soosia (tai kermaviilillä), pelkällä sitruunalla/etikalla. Niin ja sipulia en muuten ookaan koskaan tuohon laittanut.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.