keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kesäkiertue

Niinhän siinä sitten kävi, että Suomen lomamme aikana oli niin paljon muutakin (tärkeämpää) tekemistä, ettei aikaa blogin päivittämiseen jäänyt. Nyt seuraakin sitten tiukka tiivistelmä lähes kuukauden mittaisesta reissusta, jonka aikana näimme ja koimme yhtä sun toista. Ehdimme tavata ison joukon ystäviä ja sukulaisia, vierailla yllättävän monessa turistikohteessa ja -nähtävyydessä, viettää laatuaikaa niin kahdestaan kuin koko perheenkin voimalla, kokea kaupunkiasumisen hyvät ja huonotkin puolensa sekä nauttia niin uuden sadon perunoita ja mansikoita kuin loistavia ravintola-annoksiakin. Mahtiloma siis!



Eläintarhassa kävimme sekä Ähtärissä että Korkeasaaressa. Ähtärin eläinpuisto oli oikein positiivinen kokemus ja eläimiä pääsi näkemään monin paikoin todella läheltä. Kuvan hirvikin oli ihan kosketusetäisyydellä, mutta varmuuden vuoksi jätin kuitenkin rapsuttelut väliin.

Tämä alppivuohi majailee Korkeasaaressa.

Muumimaailma oli jälleen ihan hitti. Lassekin hihkui innoissaan nähdessään muumeja ja ryntäsi oitis halaamaan ja antamaan yläfemmaa.


Helsingissä majailimme Töölöntorin varrella. Kaikkialle oli lyhyt matka, mutta auton parkkeeraus oli yhtä tuskaa. Eipä me kyllä kovin montaa kertaa autoa tuon Helsingin viikon aikana onneksi tarvinneetkaan. Näimme ja koimme mm. Linnanmäen, Korkeasaaren, Mustasaaren, Sibelius-monumentin, Temppeliaukion kirkon, ravintoloita (Gaijin, Ilona, Boathouse, Mamma Rosa) sekä muutamia leikkipuistoja matkan varrella. 

Sen verran huomasin jo norjalaistuneeni, että jaksoin hämmästellä kauppojen lähes ympärivuorokautista ja päivittäistä aukioloa (sekä runsasta valikoimaa) ja sitä, ettei julkisissa liikennevälineissä tosiaan tarvitse lastenrattaiden kera matkustaessa maksaa mitään. Kerrassaan yli ymmärryksen menee puistoruokailu! Siis ettäkö lapset saavat leikkipuistossa ILMAISEN ja LÄMPIMÄN lounaan?! Hyvä ettei Norjassa joudu maksamaan siitäkin, että edes pääsee sisälle leikkipuistoon...




Lomamme oli erittäin onnistunut. Paljon ohjelmaa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Ja onhan tässä kesää vielä vaikka kuinka jäljellä Oslonkin päässä! Kunhan vaan nuo sadepilvet häipyisivät muille main häiritsemästä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.