tiistai 31. heinäkuuta 2012

Helppo, hyvä ja nopea


Tämän lounaan valmistamiseen ei juuri varttia kauemmin aikaa kulu. Sopii siis oikein hyvin tilanteisiin, kun kaksi nälkäistä pikkupoikaa toteaa, että nälkä on NYT. Tänään kävi ehkä jotakuinkin noin ja tuon ruuanlaittoon kuluneen vartin aikana pojat söivät nälissään alkupaloiksi kärttämäänsä parmesania.

Tässä ohjeessa oikaistaan ja käytetään valmista tuoretäytepastaa. Toki vielä parempaa varmasti tulisi itse tehden, mutta sitten voi ainakin unohtaa tuon otsikon sanan "nopea". Suurin piirtein alla oleva ohje on peräisin norjalaisesta ruokablogista Trines matblogg.

Raviolia sitruuna-parmesankastikkeessa

2 pakettia täytettyä tuorepastaa (ei ehkä kuitenkaan lihatäytteisiä)

2 dl kana- tai kasvislientä
2 dl kuohukermaa
n. 50 g raastettua parmesania
1/2-1 sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria
rucolaa / basilikaa

parmesania lastuina
kirsikkatomaatteja puolitettuina
(ohuita suiroja sitruunankuorta)

Keittele kana/kasvilientä ja kermaa niin kauan, että jäljellä on noin kolmannes. Lisää juusto, sitruunamehu, suola ja mustapippuri. Sekoita hetki.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Jaa pastat lautasille, lisää rucolaa ja/tai basilikaa ja lopuksi kastiketta. Laita lautasille myös kirsikkatomaatinpuolikkaita ja pastan päälle parmesanlastuja. Halutessasi voit korostaa sitruunan makua raastetulla sitruunankuorella.


Loppuun täytyy vielä lisätä kuva pienestä mustikkapiirakan nautiskelijasta. Ei ehkä ihan fiksuin veto äidiltä tarjota mustikkapiirakkaa kylvyn jälkeen...


1 kommentti:

  1. Ihania kesakuvia sulla taalla:) Ja ihanaa, etta saitte tehtya tuon etela-Norjan reissun:) Siita haaveilen.
    ps. nyt tuli nalka:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.