torstai 8. maaliskuuta 2012

Kesähepeniä

Tein jotain tavoilleni epätyypillistä ja olin täysin mainoksen uhri. Netissä, etenkin blogeissa (vaikka täällä) on jo pidemmän aikaa hehkutettu erään ruotsalaisen vaateketjun yhteistyötä erään italialaisen muotitalon kanssa ja kun tarpeeksi usein nuo vaatekuvat pomppasivat silmilleni niin vähitellen lämpenin itsekin noille vaatekappaleille. Ja koska kyseessä on tälläinen erikoiserä niin asiaan kuuluu tietenkin, että tuotteet tulevat tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan myyntiin vain muutamassa liikkeessä sekä verkkokaupassa. No niin pakkomielteinen en näiden vaatteiden suhteen sentään ollut, että olisin lähtenyt käyttämään kyynerpäitä oletettavasti täpösen täyteen kauppaan vaan kärkyin koneeni ääressä tasan klo 10, jolloin mallisto tuli myyntiin. Kaikki tämä hössötys ja hypetys jotenkin käsittämättömällä tavalla lisäävät tarvetta saada juuri se tietty mekko ja siihenhän markkinointi-ihmiset eittämättä pyrkivätkin. Jännitys vielä tiivistyi, kun en heti edes päässyt sisään nettikauppaan ja kun vihdoin virtuaaliovet avautuivat niin ostokseni oli suoritettu alle minuutissa. Ihan siksi, ettei kukaan vaan vie mekkoa käsistäni! Ja voi sitä onnea, kun onnistuin saamaan tavoittelemani hamosen :) Myönnän ihan avoimesti, että tämä oli kyllä hupsuinta toimintaa itseltäni vähän aikaan, mutta kai sitä joskus saa vähän hupsutellakin :) Onnea vaan myynti- ja markkinointiosastolle, onnistuitte!

Tämmöinen mekko sieltä nyt sitten kotiutuu minulle:

Tuli vähän pöhkö kuva, koska en tietenkään enää päässyt tungoksen vuoksi tämän kyseisen putiikin nettisivuille nappaamaan parempaa kuvaa mekosta. Tämä sentään löytyi eilen tulleesta mainosmeilistä. Ja nyt vaan toivomaan, että koko ja malli passaa :)


Back to reality. Eilisen, yön ja aamun aikana hieman satoi lunta, joten ihan vielä ei tälle kesähepenelle ole käyttöä. Toppasaappaat jalkaan ja kolaamaan. Heippa!

3 kommenttia:

  1. Gratulerar, den kommer blir snygg på dig! Tænkte också køpa en då jag var hemma sjuk idag och således hade möjlighet "att hänga på låset" men det blev sängen istället.
    /Anna

    VastaaPoista
  2. Ok, jag gjorde inte de där skrivfelen med stubble och enter, skall vara sängen och /anna

    VastaaPoista
  3. :) Fick din första kommentar till email, så ingen fara :) God bedring!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.