No siis leivottiin pullaa. Eikä mitä tahansa pullaa vaan "Vähän helvetin hyvää pullaa" Anna-Leena Härkösen ohjeistuksella. Eipä tuolla voi- ja sokerimäärällä kai kovin kehnoja pullia voi syntyäkään...
Ohje on alkujaan peräisin Härkösen Taikinaterapiaa-lehtisestä, mutta minä nappasin sen täältä ja kopioin sen nyt tähänkin vielä, koska ohjeistus on aika hervoton:
½ l maitoa
40 g hiivaa
2 munaa
3 dl sokeria
2-3 rkl aitoa vaniljasokeria
1 dl mantelijauhetta
n. 16-18 dl vehnäjauhoja (vähempikin määrä saattaa riittää)
250 g sulatettua voita
kananmunaa voiteluun
(lisäksi laitoin 2 rkl kardemummaa ja 1 tl suolaa)
koristeeksi:
mantelilastuja
voita
sokeria ja vaniljasokeria
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Katso ettei maito ole liian kuumaa, muuten hiiva ei toimi! Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi, kaada hiivamaitoon ja lisää sitten mantelijauho ja vehnäjauhot. Älä mätä koko jauhomäärää heti taikinaan; voit lisätä niitä vielä sen jälkeen kun olet kaatanut joukkoon sulatetun voin. Taikina saa olla mukavan rasvaista, mutta ei liian rasvaista. Laita jauhoja oman arviosi mukaan; luota siihen, että tiedät itse millainen taikina on käteen sopivaa. Tiedän, että jätän sinut nyt tämän asian kanssa hyvin yksin, mutta en voi muuta. Pullan leipomiseen kuuluu tietty epävarmuus ja vaistoihinsa luottaminen. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kohota vähintään tunti pyyhkeen alla. Ota kohotetusta taikinasta paloja ja muovaa ne pyöreiksi (ei liian suuriksi!) pulliksi. Paina pulliin kolo keskelle ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle. Kohota vielä puolisen tuntia. Voitele pullat kananmunalla. Sekoita kolojen täyte seuraavasti: n.½-1 dl sulatettua voita ja 3 rkl sokeria. Mätä täyte koloihin ja ripottele päälle mantelilastuja. Viimeistele vaniljasokeripilvellä. Paista kymmenisen minuuttia 225 asteisessa uunissa. Vahdi pullia tarkasti; ne palavat hyvin helposti. Toivon todella, että onnistut. Ellet onnistu, älä syytä minua ja vaan opettele kuuntelemaan sisäisiä tuntemuksiasi paremmin.
***
Mistä tietää, että Tomi on työmatkalla? Siitä, että täällä syödään kalaa ja muita mereneläviä :) Tällä kertaa iski himotus caesar-salaattiin ja sitähän piti sitten tehdä. Tähän mennessä en ollut vielä löytänyt todella hyvää caesar-kastikeohjetta (tai sitten en vain ole osannut tehdä sitä tai ainekset ovat olleet surkeita), mutta nyt pääsin jo ihan kelvolliseen lopputulokseen. Siitäkin huolimatta, etten käyttänyt anjovista lainkaan. Ostin kyllä ihan oikeannäköisiä italialaisia anjoviksia, mutta koska lasipurkkia avatessa ei kuulunut sellaista naps-ääntä lainkaan vaan kansi aukesi vähän turhan helposti, en tohtinut sisältöä käyttää. Ja se kastikeohje sitten, peräisin Ruokatorstai-kirjasta:
2 keltuaista
2 rkl sitruunamehua (tuli aika sitruunaista, joten ehkä 1 rkl riittäisi)
2 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi (ei kannata laittaa kahta, kuten minä tein)
(4 anjovisfileetä) (jos laitat, niin ei sitten missään mausteliemessä lilluvia anjoviksia tähän ruokaan)
n. 1,5 dl oliiviöljyä (pitää olla laadukasta kamaa, muuten kastikkeesta tulee tunkkaisen makuinen)
0,5 tl worcestershirenkastiketta
0,5-1 tl ranskalaista sinappia (laitoin honey dijonia, koska mielestäni kastike kaipasi aavistuksen makeutta)
mustapippuria
suolaa (jos et käytä niitä anjoviksia)
(hieman raastettua parmesania)
Mittaa kattilaan keltuaiset, sitruunamehu ja vesi. Kuumenna ja sekoita aineksia, kunnes kastike sakenee. (Käy muuten yllättävän nopeasti!) Jäähdytä.
Purista joukkoon valkosipulin kynsi. (Lisää hienonnetut anjovisfileet.) Sekoita öljy ohuena nauhana. Viimeistele worcestershirenkastikkeella, sinapilla ja pippurilla. (Ja suolalla ja parmesanilla)
Ja pahoittelut vielä kavereille (ja anopille), että olen teille joskus aikoinaan tarjonnut ihan kamalaa kuraa muka caesar-salaattina. Uskallan väittää, että kehitystä on tällä saralla tapahtunut.
***
Lassen kanssa olemme silloin tällöin käyneet avoimessa päiväkodissa. Avoin päiväkoti eli åpen barnehage on kunnan järjestämä maksuton "aamupäiväkerho" kotihoidossa oleville lapsille vanhempineen. Se ei siis siinä mielessä ole päiväkoti eli vanhemmat ovat itse vastuussa lapsistaan ja ovat koko ajan itse mukana. Lassen erityisiä suosikkeja ovat lauluhetken rekvisiittana käytetyt pehmoeläimet, joita pitää aina käydä halaamassa ja pussailemassa sekä liukumäki niin sisällä kuin ulkona.
***
Puutarhurimme oli syksyllä vähän laiskotellut ja lumien alta paljastui aika paljon haravoimattomia lehtiä. Nyt on piha haravoitu ja homma kävikin varsin joutuisasti, kun oli tällaiset apumiehet auttelemassa.
***
Oslon puolellakin käytiin taas leikkimässä ja treffaamassa suomalaisia kavereita. Tapasimme jopa viisi äitikaveria lapsineen! On kyllä aivan mahtavaa, kun täällä on näin paljon mukavia suomalaiskavereita niin äidille kuin lapsille.
***
Kaasugrillikausikin on jälleen avattu. Pallogrillaustahan meillä on harrastettu läpi talven. Maissi vaikuttaisi olevan Lassen tämän hetkinen grilliruokasuosikki.
***
Ex tempore -jälkkäri syntyi liekittämällä banaaneja ja tarjoamalla ne vaniljajäätelön kanssa. Pannulle ensin sokeria sulamaan, sitten köntti voita ja banaanipalat perään. Banaanien pehmennyttyä kipataan sopiva määrä tummaa rommia ja tuikataan tuleen. Mielellään vain se paistinpannussa oleva alkoholi.
***
Sunnuntaina äiti nautiskeli muutaman muun suomalaisäidin kanssa skumppabrunssia Oslossa siinä samaisessa ravintolassa, jossa olimme hääpäivänä aamiaisella. Kyllä tätä arkea taas hetken jaksaa, kun sai ladata akkuja aurinkoisella terassilla hyvässä seurassa hyviä ruokia ja juomia nauttien :) Ravintola ei muuten ole tuossa kuvan rakennuksessa vaan tämä on joku ihan muu, josta vaan nappasin ohi kävellessäni kuvan. Frogner/Majorstuen-akselilta nyt kuitenkin eli samoilta seuduilta.
***
Viikko päättyi vohveleihin, sillä eilen Norjassa vietettiin kansallista vohvelipäivää. Taidetaan tuota viettää myös Ruotsissa, josta tapa lienee alunperin kotoisin. Ihan hyvä syy syödä vohveleita :)
Nyt on kyllä taas mentävä pihalle, kun aurinko siellä lämpimästi paistelee. Nähdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.