sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Talviriehaa

Tänään oli juuri sellainen päivä kuin talvella kuuluukin olla: muutama pakkasaste ja auringonpaistetta. Niin ja sen verran lunta, että pääsee pulkkailemaan.


Suuntasimme pulkkinemme Holmenkollenille, tai tarkemmin vielä Tryvannin maisemiin. Ylempänä oli luntakin selvästi enemmän kuin meillä kotona. Ulkoilemaan tänä aurinkoisena sunnuntaina oli tainnut lähteä vähintään puoli-Osloa, mutta onneksi olimme kuitenkin sen verran aikaisin liikkeellä, että saimme auton parkkiin pulkkamäen lähellä olevalle parkkipaikalle.


Lasse istui ensimmäistä kertaa pulkassa ja laski mäkeä. Naama pysyi aika peruslukemilla, mutta kai hän silti tykkäsi. Äiti ainakin tykkäsi.


Mäenlasku ja raikas talvisää sai koko porukan nälkäisiksi ja niinpä Tomi viritteli nuotion, jossa paistettiin joululahjamakkarakepillä pølset. Ja ne tietenkin kääräistiin tuttuun tapaan lompen sisään. Lasse tosin nautti omansa ihan sellaisenaan hyvällä ruokahalulla.



Mukana pulkkailemassa oli mainiot ruotsalaiset ystävämme lapsineen. Perheen äiti reippaili pulkkailun päätteeksi vielä reilun 20 kilometrin hiihtolenkin. Kunnioitettavaa hiihtohulluutta.


Missä norjalainen, siellä vohvelikärry. Olen aiemminkin maininnut tästä norjalaisten viehtymyksestä vohveleihin ja kuinka niitä myydään mitä mielikuvituksellisimmissakin paikoissa. Tämä pulkkamäen vierus ja hiihtoladun varsi oli tietenkin ihan itsestäänselvä paikka ja kauppa kävi. Meillekin.


Reippaan pulkkailun päätteeksi oli helppo nukahtaa vatsa täynnä pølseä ja vohvelia. Ja mikäs tuossa nukkuessa.

Tällaisia talvipäiviä lisää, kiitos!

2 kommenttia:

  1. Ostin Lompea joulubasaarista ja kyllähän se rieskankorvikkeestä käy. Ihania lumikuvia!!

    VastaaPoista
  2. Oho, siellä täytyy olla norjalaisia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.