sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Viikonlopun turistikierros

Torstain rantakeleistä ei enää perjantaiaamuna ollut tietoakaan, kun sade ropisi ankeasti ikkunoihin. Koska sateen pitäminen neljän seinän sisällä ei juuri houkuttanut, pakkasin taas pojat kärryihin ja suuntasimme Oslon luonnontieteelliseen museoon eli naturhistorisk museumiin. Perille pääsimme yllättävän näppärästi ja nopeasti yhdellä bussilla ja yhdellä metrolla. Elokuussa metron pitäisi vihdoin vuosia kestäneiden radan korjaus- ja muutostöiden jälkeen saavuttaa meidän "kylämme" ja silloin aukeaa ihan uusi maailma meillekin :). Vielä vuosi sitten lähes kaikki Osloon kulkevat bussit olivat vanhanaikaisia, ei-matalalattiaisia busseja, jonne siis rattaatkin piti nostaa rappuset ylös. Viime syksynä bussikalusto sentään uusittiin ja ihan kohta pääsemme helposti metrolla vaikka minne. Ja hieman myöhemmin ymmärtääkseni ratikkakin ajelee meille saakka. On tätä odotettukin!


Museossa riitti katseltavaa tuntikausiksi ja varmasti nähtävää jäi vielä seuraavallekin kerralle. Itse olisin mielelläni katsellut eläimiä hieman tarkemminkin (jopa lukenut opastekstejä!), mutta Juholla oli tietenkin kiire eteen päin katsomaan ja ihmettelemään aina vaan uusia eläimiä. En siis yhtään ihmettele, että museoon myydään suht edullista kausikorttia :) Kiitos muuten seurasta A & N, jos satutte tätä lueskelemaan!

Lauantaina aurinko jälleen näyttäytyi, joten pakkasimme eväät mukaan ja lähdimme koko porukka Oslon puolelle Sognsvannetille. Sognsvann on pieni järvi, jossa on lapsiystävällisiä uimarantoja, helppokulkuinen kävelyreitti järven ympäri sekä fasiliteetit kunnossa. Lisäksi perille pääsee helposti autolla tai metrolla, joten ei ihme, että paikka on suosittu. Olimme kuitenkin sen verran aikaisin liikenteessä, että saimme leirillemme hyvän paikan rannan tuntumasta.



Vähänkö ollaan turisteja...

Sunnuntain ohjelmassa oli hiihtomuseo Holmenkollenilla. Museossa oli näytteillä mm. esihistoriallisia suksia ja monoja, mutta mielenkiintoisinta oli kuitenkin käydä ylhäällä hyppytornissa ihailemassa huimia näkymiä yli Oslon. Yleensä poden jonkinlaista korkeanpaikankammoa, mutta ylhäällä tornissa ei huimannut yhtään. Mutta eipä minua kyllä sieltä hyppäämään saisi! Tosin hyppyri näyttää alhaalta katsottuna jotenkin paljon hurjemmalta kuin ylhäältä päin. Tomi kävi testaamassa myös hyppy/hiihtosimulaattorin, joka ilmeisesti oli ihan kokemisen arvoinen sekin.


Kuvat eivät valitettavasti välitä tornista avautuvaa näkymää kovin onnistuneesti. Tosin sääkin oli hieman harmaa, joka varmaan osaltaan sumentaa maisemaa.


Loppuun vielä kuva, jossa ollaan norjalaisuuden ytimessä; hiihtoanorakki, Kvikk Lunsj ja appelsiini. Kuulemma (hiihto)retki ei ole retki ollenkaan ilman Kvikk Lunsj -suklaata. Ja ihan jokaisen hiihtäjän/patikoijan repusta löytyy appelsiini.


Onpa meillä tosiaan Oslossakin vielä paljon nähtävää ja oli ihan mukava olla välillä turistinakin. Eiköhän turistikierros saa kesän mittaan vielä jatkoakin.

1 kommentti:

  1. Me tullaan tulevalla viikolla Osloon turistiloimaan ;). Kiitos tuosta museovinkista. Olen siella kaynyt moneenkin otteeseen, mutta en kertaakaan taman nuorimmaisen kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.