perjantai 15. heinäkuuta 2011

Rannalla

Eilen aamu valkeni sen verran aurinkoisena, että päätimme lähteä poikien kanssa rannalle. Ja mikä kumma siinä on, että meidän lähdöt aina menee siihen, että lopulta juostaan bussipysäkille...? Mietinkin, että joku naapuri saattaisi huvittaa itseään seurailemalla meidän aamutouhuja. Ensin syödään aamiaista rauhassa, äiti surffailee netissä (siis retkikohteita ja bussiaikatauluja!) ja sitten alkaa hillitön säntäily edes takaisin tavaroita etsiskellen ja pakaten. Sitten pojat rattaisiin ja juoksujalkaa pysäkille. Joka ikinen kerta.



Tällä kertaa bussi vei meidät Sandvikaan, josta kävelimme Kalvøyalle ja siellä uimarannalle. Uiminen jäi kyllä vähiin, mutta rantavedessä sentään kahlailtiin ja läiskyteltiin. Ja eväitä tietty syötiin hartaudella :)




Hankittiin tällainen uv-suojattu "laavu" ja ihan pätevältä se tällä ensitestauksella vaikutti. Lasse tosin oli aina ryömimässä syömään hiekkaa, kun äidin silmä vähänkään vältti. Eli retkemme ei sisältänyt ehkä ihan niin rentoa rannalla makoilua, mutta ihan näkyvät rusketusrajat sain silti hankittua itselleni. Minä kun mitään suojakertoimia suotta käytä... No joo, pitäisi kyllä.


Kalvøyalla on (ihan omien havaintojeni mukaan) paljon lehtokotiloita. Kuuluu muuten aika veikeä poksahdus, kun tuollaisen päältä ajaa vahingossa vaunujen kanssa... Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt puhkesi rengas, mutta sitten havaitsin märän läntin ja kuoren kappaleita renkaan alla. Sorry, ei ollut tarkoitus.

Aurinkoinen retkipäivämme huipentui perheen yhteiseen tapasteluun Sandvikaan hiljattain avatussa tapas-baarissa sekä jälkkärikahveihin mainiossa Kanelissa.


Näitä lisää! Tosin ainakin vielä tällä hetkellä ensi viikko näyttää sääennusteiden mukaan valitettavasti aika sateiselta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.