torstai 7. heinäkuuta 2011

Treenit Semsvannetilla

En ollut pätkääkään suunnitellut lähtevämme tänään poikien kanssa retkelle, mutta niinpä vain hetken mielijohteesta (ja hieman kaoottisen ja pikaisen pakkausoperaation päätteeksi) juoksin pojat kärryissä kaupan kautta bussipysäkille. Suunnaksi otimme Askerissa sijaitsevan Semsvannetin. Semsvannet on pieni järvi, jonka ympäri kulkee kävelyreitti ja pari uimarantaakin sieltä löytyy. Rantaniityillä laiduntaa lehmiä ja hevosia ja yhdessä kohdin reitti kulkeekin jälkimmäisten aitauksen läpi. Maisemat ovat aika jylhät jyrkkien vuorenrinteiden reunustaessa järveä hieman etäämmällä. Pituutta järven ympärikävelylle tulee noin 5 kilometriä, mutta paikoin hyvinkin jyrkät ylämäet ja osittain melko kivikkoinen polku takasivat äidille kyllä ihan hyvän treenin. Etenkin, kun työnsin tuplakärryjä, joissa poikien lisäksi painona oli varmaan lähemmäksi kymmenen kilon edestä eväitä, juomia, piknikhuopaa, aurinkokatosta, varavaatetta ja muuta tuiki tarpeellista varustetta.

Alkumatkasta tie oli vielä näin leveä ja hyväkuntoinen...




Puolipilvisestä kelistä huolimatta ilma oli todella lämmin. Itse asiassa oikein passeli keli tällaiselle retkelle.

Bongaa kuvasta Lasse


Semmosen nimen sitten antoivat päiväkodille... Suomalaisen korviin hilpeähköltä kuulostava nimi tulee kylläkin ihan vaan sanoista natur, kultur ja helse. On muuten aika hienolla paikalla päiväkoti ihan järven rannalla.


Karavaani kulkee... Aika tiukille kyllä meni, että mahduttiin ylittämään tämä vesiputouksen aikaansaama virtapaikka.


Jälleen kerran oikein kiva retki poikien kanssa. Paluumatkalla bussissa oli kyllä aika väsynyttä porukkaa, eikä ollut kaukana, ettei äitikin olisi nukahtanut poikien lailla penkilleen.

3 kommenttia:

  1. Nu har jag husket att läsa! Ser ut som en härlig tur men jag förstod inte att du åkt dit själv med pojkarna och med buss. Strongt!!!

    VastaaPoista
  2. Mä bongasin Lassen varpaat :) !
    Kiva lueskella näitä taas pitkästä aikaa. Sieltä hoodeilta löytyy kyllä vaikka mitä mielenkiintoisia retkipaikkoja!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.