tiistai 15. tammikuuta 2013

Uunilohta uusin maustein

Silmäilin joskus kirjakaupassa Pipsa Hurmerinnan Pipsan keittiössä -keittokirjaa ja silmiini osui kardemummalohen ohje. Arvelin, että ohjetta on varmasti ehditty jo useammassa blogissa testailla ja googlailemallahan tuo helposti löytyikin. Niinpä ajattelin tänään testata, miltä lohi, kardemumma ja vaahterasiirappi yhdessä oikein maistuvatkaan.

Ensin vain piti saada sitä lohta. Marketin kalatiski ei taaskaan oikein vakuuttanut tuoreudellaan. Olenkohan sitten vain nirso, kun en halua ostaa 10 päivää sitten pyydystettyä lohta... Onneksi läheltämme löytyy Aitoruokakauppa, jonka omistaja hankki iltapäiväksi varta vasten minulle hovihankkijaltaan takuulla tuoretta lohta. Aivan mahtavaa asiakaspalvelua!

Kuvassa esiintyvä lohi ei liity juttuun. (Tai no sen verran liittyy, että se on Aitoruokakaupasta hankittua Herkkunuotan maailman parasta lime-inkivääri-graavilohta.)

Kardemummalohen maisteluraati oli tällä kerralla arvioissaan aika kriittistä ja epäluuloista. Pääkokki itse kyllä oli ihan tyytyväinen kokeiluunsa, mutta pojille tämä ei nyt oikein uponnut. "Tämä ei ole oikein minun makuuni", totesi Juho diplomaattisesti. Ehkä se kardemumma oli vähän turhan eksoottista. Jälkeenpäin mietin, että olisi ehkä kannattanut käyttää kaikkein hienorakeisinta kardemummaa, jolloin maku on ehkä hieman lempeämpi. Tosin en kyllä ole varma, myydäänkö Suomessa sellaista ihan hienoa, jauhemaista kardemummaa. Norjassa sellaista oli ja siellä olisin sitten taas välillä pullaan kaivannut hieman rouheampaa versiota.

Ihan putkeen ei mennyt kardemummalohen lisukekaan. Ajattelin vaihtelun vuoksi lisätä perunamuusin sekaan hieman porkkanaa, mutta sehän olikin sitten paha virhe. Voisi kuvitella, että jos sekä perunamuusi että höyrytetyt porkkanat ovat suurta herkkua, on myös näiden yhdistelmä hyvä juttu. Väärin. Molemmat pojat tökkivät ihmeissään tuota epämuusia ja nuorempi ei suostunut edes maistamaan. Juho totesikin hetken mietittyään: "Ei tää mittää muussii oo." Ja kyllä, meille on muuttanut Markku Heikkilän miniversio.

Kaikesta huolimatta uskallan kyllä suositella kokeilemaan tätä ohjetta. Erittäin simppeli, mutta hyvällä tavalla erilainen uunilohiresepti. Alkuperäistä ohjetta voisi vaikka virittää tuoreella chilillä, jos haluaa lisäpotkua muuten aika miedonmakeaan makuun.

KARDEMUMMALOHI

4 lohifileetä, á noin 150 g
1 luomusitruuna

Kastike
1 tl savustettua paprikajauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl suolaa
1 tl cayennepippuria
1 dl vaahterasiirappia

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Lämmitä uuni 200 asteeseen ja suojaa pelti leivinpaperilla.

Voitele lohifileet kastikkeella ja kypsennä uunissa tai grillissä noin 10 minuuttia. Purista lohen päälle hieman sitruunamehua ja tarjoile.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.