sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sunnuntaitunnelmissa

Tänään oli pitkästä aikaa sunnuntaipäivä ilman ohjelmaa ja/tai vesisadetta, joten suuntasimme koko perheen voimin päiväkävelylle naapurikaupunkiimme. Tuttua, entistä kotikaupunkiakin, katseli ehkä hieman uusin silmin kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Kauniita maisemia meillä täällä Suomessakin on.

Levollinen tunnelma joen varrella 

Harmi, ettei tämä hurmaavan oloinen kahvila ole sunnuntaisin auki. Fabbes Cafe Tehtaankadulla kannattaa kuulemma ehdottomasti käydä testaamassa ;) Fabben sijaan kävimme brunssilla Fontanassa, eikä sekään huono vaihtoehto ollut.

Jokirantaan olivat poikenneet myös nämä jampat. Kyseessä on taideteos Tapaaminen Turussa 1812, joka julkistettiin elokuun lopussa Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin tapaamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Lisätietoa aiheesta löytyy vaikkapa täältä.

Illalliseksi herkuttelimme tänään Viskilän tilan kukonpojasta valmistamaani "kukkoa viinissä". Oli kyllä ehdottomasti parasta koskaan tekemääni coq au vin'iä. Tosin koskaan aiemmin en olekaan tehnyt tätä ruokaa kukosta vaan broilerista. Jos siis törmäät Viskilän kukkoihin niin kannattaa ehdottomasti hankkia omaan keittiöön! Kukonpojat (tai kukonpojan rintapalat) valmistin suurin piirtein täältä löytyvää ohjetta noudatellen.




Vatsat täynnä uuteen viikkoon!

4 kommenttia:

  1. Turussa olitte? IHana kaupunki:)
    MIten kotiutuminen Suomeen on sujunut? Onko ollut ikävä NOrjaan? Kerro :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mäkin haluaisin kuulla? Plussat/miinukset? Onko tullut yllätyksiä? Usein kuulee sanottavan, että paluumuutto on hankalampi kuin ulkomaille lähtö. Pitikö teillä paikkansa? Vai voiko vielä edes sanoa?

    VastaaPoista
  3. Turussapa hyvinkin! Ja onhan se, ihana kaupunki. Ihan tuossa lähistöllä.

    Meidän sopeutuminen on sujunut jotenkin melkein liiankin helposti! Voisin tästä ehkä saada aikaiseksi ihan oman postauksenkin jossain vaiheessa. Pysykää siis kuulolla :) Tai ööö ...näkyvillä?

    VastaaPoista
  4. Noiden jamppojen kohdalla viimeistään tuli semmoinen "nyt heti paikalla naapurikaupunkiin exculle". Käynhän mä siellä oikeasti ihan koko ajan, mutten enää melkein koskaan muuten vaan kävelemässä. Pöh ja höh. Toinen pöh ja höh on, että se edellinen aikominen sinne sitä seuraavaan kaupunkiin meni silloin mönkään, joten nyt olis aika jo! Viestitellen, soitellen :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.