torstai 10. toukokuuta 2012

Synttärit 24 lapselle

Huhhuh, tulipa sitten sellainenkin koettua. Synttärit koko 24 lapsen ryhmälle.

Täällä päin on tapana kruunata synttärisankari. Kruunamassa Juhon päiväkodin hoitajia.

Juhon päiväkodissa on sellainen sääntö, että synttäreille pitää kutsua joko koko ryhmä tai kaikki tytöt tai kaikki pojat. (Ettei vaan kenellekään tule paha mieli... :)) Tyttöjä ja poikia on yhtä paljon ja yhteensä lapsia on ryhmässä 24. Päätimme kutsua koko ryhmän ikään kuin retkelle takapihallemme päiväkotipäivän aikana, jolloin siis myös päiväkodin tädit ja setä tulivat mukaan. Alun perin synttäreitä piti juhlia heti vapun jälkeen, mutta Juho sairastui juuri sopivasti edellisenä päivänä ja kekkerit piti sillä erää perua. Tuo alkuperäinen päivä oli tietenkin mitä lämpimin ja aurinkoisin... Tämän viikon alussa sitten tutkin tarkasti sääennusteita ja kovin sateisen viikon torstaipäivän piti olla poutainen ja sille päivälle sovimme päiväkodin kanssa retken meille. Vaan tiistainapa tuo ennuste oli radikaalisti muuttunut ja torstaille oli luvassa suorastaan kaatosadetta. En tohtinut enää perääntyä, joten koko alkuviikon jännitin sitä, saammeko kaikki 24 lasta juoksentelemaan sisätiloihin vai onnistuisiko puutarhajuhlat sittenkin. Tiukille meni, mutta onnistui! Noin 20 minuuttia juhlien loppumisen jälkeen nimittäin alkoi se rankkasade.

Nuorin juhlija iski silmänsä (ja kyntensä) pølseen

Tarjoiluiden suhteen koitin päästä mahdollisimman helpolla. Norjassa lähes pakollista juhlatarjottavaa on pølse med lompe ja niitä makkaroitahan minäkin sitten grillailin. Tarkoitukseni oli leipoa heti aamulla suklaamuffinsseja, mutta joku olikin käyttänyt jääkaapistamme melkein kaikki kananmunat. Hetken pyörittelin erilaisia skenaarioita mielessäni ja tuskailin kilpajuoksua kelloa vastaan, kunnes hoksasin, että voinen lainata päiväkodin keittiöstä kaksi kananmunaa samalla, kun vien Juhon sinne. Tein muffinssitaikinan yleiskoneella ja jostain ajatuskatkoksesta (ja kiireestä) johtuen päätin käynnistää koneen myös vatkaimen ollessa pois kulhosta, täynnä taikinaa. En suosittele. Taikina lentää yllättävän pitkälle. Onneksi mitään muuta leivottavaa en ollut suunnitellutkaan, joten valmiiden Cars- ja Muumi-keksien tarjolle laitossa en juuri pystynyt mokailemaan. Mikropoppareitakaan en saanut käräytettyä. Hieman kätevämpi emäntä olisi tietenkin loihtinut vaikka mitä herkkuja, mutta minä päätin tämän olevan ihan riittävää.

Hyvin tuntui nämäkin tarjoilut tekevän kauppansa. Kaikilla lapsilla oli onneksi sadekamppeet päällä, joten nurmikolla istuskelu ei ollut ongelma.

Tytöt on niin tyttöjä kuravaatteissakin :) Tytöille oli prinsessa-aiheinen lahjapussi, josta paljastui tarroja, Muumi-suklaakolikko, Muumi-rusinoita ja muutama karkki. Poikien pussit olivat Cars-aiheisia samalla sisällöllä. Ainakin nämä kuvan prinsessat olivat luultavasti tyytyväisiä, että päätin viime hetkellä hankkia tytöille erilaiset pussit. 


5 kommenttia:

  1. Oumigood :) Uskallus, yleiskoneen operointi, tummuva taivas sekä tietysti tyttötytöt!

    VastaaPoista
  2. Sanos muuta, mutta selvittiin! Seuraavat synttärit vois ehkä olla pienemmälläkin porukalla :)

    VastaaPoista
  3. Joo toi on hyvæ "ettei kellaan tule paha mieli":) Taalla ihan sama saantø. Tai sitten pitaa vieda kutsut vapaa-ajalla postiluukkuun ei antaa koulussa.
    Ja turnauksissa kaikki pelaajat saavat palkinnon.. ei vain 3 parasta joukkuetta. Ois traumatisoivaa jos tulis paha mieli:) Ei vaan.. ihan kivaa se on. Lapset tykkaa:)
    ps. sinulle on haaste blogissani;)

    VastaaPoista
  4. Oi, hauska haaste :) Koitan ehtiä jossain vaiheessa miettiä vastauksia. Nyt olis tiedossa armotonta leipomista ja väkerrystä, sillä huomenna on vielä yhdet synttärit.

    VastaaPoista
  5. Apua! Tämä kaikki on siis vielä edessä :) Mutta täydet pisteet sinne kaikesta tuosta järjestelystä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.