tiistai 8. toukokuuta 2012

Raparperiraparperiraparperi

Ennen kuin pääsen tuohon otsikon asiaan niin vilautan nopeasti viime viikon tunnelmia. Nekin toki olivat kovasti ruokapainotteisia, olihan vierainamme varsinaisia herkkusuita ja mestariruuanlaittaja :)


Jos en vielä ole muistanut mainita niin Pascalista saa mielestäni aivan parhaita macaron-leivoksia. Tämä siis kaikille oslolaisille tiedoksi. Mums mums.


En ole vielä keksinyt, millä logiikalla tämä Oslon raatihuoneen rannassa oleva katkarapulaiva on auki (siis muulloinkin kuin klo 7 aamulla), mutta kerrankin osuimme paikalle oikeaan aikaan. Ja voi jösses, aivan mahtavia katkarapuja olivatkin. Suosittelen. (kuva on napattu joskus talvella, tänne ei siis tullut takatalvi)


Meriahven. Hy-vää.


Salsiccia menossa grilliin. Monesti olen tätä kaupassa katsellut sillä silmällä, joten nyt oli aika napata se mukaan. Kannatti.


Paahtopaisti saamassa paistopintaa itseensä. Tämäkin on ruokalaji, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt, koska tuollaisen ison lihaköntin syömisessä meillä menisi oman perheen kesken varmaan viikko. Ihan pienestä lihapalasta tätä ei nimittäin kannata valmistaa, jottei paisti kuivu. Niin ja jos ihan tarkkoja ollaan, en minä kyllä tälläkään kertaa tätä ruokaa valmistanut...


Ja pakollinen turistikierros tietenkin Holmenkollenille :)

Nyt sitten tuohon otsikon asiaan eli raparperiin. Raparperimme alkavat olla jo aika vakuuttavissa mitoissa, joten väsäsin niistä kevään ensimmäisen raparperipiirakan. Olen jumittunut yhteen ja samaan ohjeeseen, jolla aina teen tuon piirakan ja tässäpä tuo ohje sitten tulee. Peräisin Maku-lehdestä.

Raparperipiirakka

Murotaikina
100 g voita
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte
10 dl raparperia (paloiteltuna)
(2 rkl maissitärkkelystä)
2 dl ranskankermaa
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Tee murotaikina. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet. Nypi seos muruiksi, eli puristele seosta sormillasi, kunnes se on tasaista murua. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi.

Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Taputtele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille. Jos käytät pakastettuja raparperipaloja, sekoita niiden joukkoon maissitärkkelys. Sekoita keskenään ranskankerma tai kermaviili, muna ja sokerit.

Paista pohjaa ensin noin 5 minuuttia ilman täytettä. Levitä raparperit pohjalle ja kaada päälle ranskankermaseos. Paista raparperipiirakkaa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja raparperit ovat pehmeitä.

Minusta tämä piirakka on parasta hieman levänneenä, jopa vasta seuraavana päivänä.


9 kommenttia:

  1. Oih. Tanne kun tulee niin saa sata varmasti nalan:) Vaikka maha on taynna viinirypaleita ja ihanaa norjalista Ridder-juustoa. Oletko maistanut tuota juustoa? Anbefaler:)

    VastaaPoista
  2. :) Juu, Ridder on löydetty ja on hyvää. Niin kuin melkein kaikki juustot. Siksi onkin kummallista, että brun ostista en tykkää lainkaan. Mutta se onkin toffeeta eikä juustoa :)

    VastaaPoista
  3. Istutin vasta raparperin, joten piirakka-aineksia pitää vielä odottaa.

    Satuin jonakin lauantaina sopivasti katkarapuveneelle, ja myyjätyttö sanoi, että myynti alkaa aamulla ja loppuu sitten kun myytävä loppuu. Varminta siis on olla aikaisin liikkeellä.

    VastaaPoista
  4. Mekin päättelimme, että ilmeisesti katkarapusaalis oli tuona päivänä ollut iso, koska niitä vielä pitkälle iltapäivällä oli myynnissä. Olin niin tohkeissani, etten muistanut edes kysyä asiasta myyjiltä/kalastajilta itseltään :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti tosta Pascal-vinkistä! Oonkin koittanut etsiä hyviä leipomoja toistaiseksi huonolla menestyksellä :)

    VastaaPoista
  6. Sanna, tuo Pascal on tosiaan hyvä. Sieltä saa lähinnä konditoriatuotteita (kakkuja, leivoksia yms.), mutta heillä on myös hyvää ruokaa. Olen joskus poikennut lounaalla. Sitten taas ihan leipomoista (tai kahviloista) mielestäni varsin kelvollisia ovat esim. Åpent Bakeri, United Bakeries ja Baker Hansen. Oletko testannut?

    VastaaPoista
  7. Olen minä tainnut netissä/oppaissa noihin nimiin törmätä, mutta aina parempi jos joku suosittelee. Pitänee ottaa tästä projekti ja tehdä vähän vertailevaa tutkimusta!

    VastaaPoista
  8. Vai mestariruuanlaittaja...itse olet sellainen :) Kiitos vielä tosi kivasta vierailusta ja yhteisistä herkkuhetkistä. Kadehdin teidän kalatiskejä ja näen unia tuoreista katkiksista. Pakastetut ovat nyt ihan nounou.

    H

    VastaaPoista
  9. Ah, saispa palan tuota raparperipiroggenia!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.