lauantai 17. joulukuuta 2011

Saaristolaisleipää



Jouluumme (ja usein myös juhannukseemme) kuuluu ehdottomasti saaristolaisleipä, johon tutustuin vuosia sitten kuoroystäväni Anssin leipomana. Kyseinen leipä, tai limppu, on niittänyt ansaittua mainetta ja niinpä Anssi sen joskus laittoi nettisivuilleenkin lukuisten reseptikyselyiden vuoksi. Sieltä kannattaa kurkata yksityiskohtaiset ja kuvalliset teko-ohjeet. Tässä ohje lyhennettynä:

Saaristolaisleipä


1 l piimää
1 1/2 palaa hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl tummaa siirappia
3 dl karkeita maltaita ("Tuoppi")
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
n. 10 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. (varo ylikuumentamasta, sillä piimä juoksettuu helposti) Murenna ja sekoita hiiva joukkoon. Lisää sekaan kaikki muut ainekset ja sekoita hyvin. Kaada tahmeahko taikina hyvin voideltuihin leipävuokiin ja anna kohota liinan alla noin 1/2 tuntia. Paista tunti 175 asteisessa uunissa. Loppuvaiheessa voit laittaa leivinpaperin suojaksi, jos (ja kun) leivät tummuvat liikaa. Kumoa vuoista ja paista vielä toisinpäin noin vartin verran. Uunin lämpötilaa voi tässä vaiheessa jo vähän laskeakin. Itse ole pitänyt leipiä vielä jonkin aikaa uunin jälkilämmössä, jotta varmasti kypsyvät kunnolla sisältä. Tämä toki riippuu varmasti niin uunista kuin käytettävistä leipävuoista.

Leipä on tosi helppo ja nopea valmistaa ja säilyy pitkään. Tällaisen makean leivän makupariksi sopii mielestäni aivan loistavasti suolainen graavikala. Tällä erää graavasin lohen pienen inkiväärilisän kera. Turun kauppahallin Herkkunuotta valmistaa ja myy vastaavaa graavilohta ja kokeilin tehdä sellaista nyt itsekin. Erittäin hyvin onnistuikin! Inkivääri ei kovin vahvasti kalassa maistu, mutta tuo pientä raikkautta ja leikkaa lohen rasvaisuutta mukavasti. Toi ehkä jopa hienoisen sushimaisen vivahteen!

Inkiväärigraavattu lohi


500g ruodotonta lohifilettä nahkoineen
n. 1 rkl karkeaa merisuolaa
n. 1/2 rkl sokeria
valkopippuria myllystä
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
(tilliä)

Hiero mausteet kalan pintaan, kääri kala voipaperiin ja laita kala (painon alle) jääkaappiin tekeytymään noin vuorokaudeksi. Kaavi mausteet pois ja viipaloi lohi ohuiksi siivuiksi.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.