perjantai 23. joulukuuta 2011

God Jul!

Juho ja mummu tekivät tänään tämän hienon lumiukon takapihalle. Sää oli juuri noin suhruinen kuin kuvasta välittyy. Useampi päivä täällä olikin mukavaa pikkupakkasta, mutta tänään oli ihan suojasäätä.

Lumiukon lisäksi tänään valmistui myös piparkakkuja. Niin ja uusi erä saaristolaisleipää sekä porkkanalaatikko ja Tomille rusinakeittoa riisipuuron seuraksi. Ja lohikin on vihdoin graavaantumassa, kunhan ensin löysin tarpeeksi tuoretta kalaa. Enpä olisi uskonut, että tuoreen kalan saaminen voisi olla tässä maassa ongelmallista. Kylässämme on ihan hyvin varusteltuja ruokakauppoja kalatiskeineen, mutta lohi oli kalastettu jo kolme päivää sitten, joten en arvannut sitä graavattavaksi hankkia. Niinpä teimme mummun ja poikien kanssa vähän aiottua pidemmän lenkin lähitaajaman kalakauppaan saakka, josta onneksi löytyikin eilen kalastettua lohta.

Aamulla täytyy viedä väkertää parit laatikkoruoat ja paistaa minikokoinen kinkku. Ja sitten on aika vain nauttia joulusta, hyvästä ruoasta ja seurasta :)


HYVÄÄ JA RENTOUTTAVAA JOULUA KAIKILLE!

4 kommenttia:

  1. Oikein hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua Etelään.
    Ja hyvä kun löysitte tuoretta lohta.Usein on vaikea asettua muualla asuvien asemaan. Siihen ettei tuore kala olekaan mikään itsestäänselvyys.

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulunjälkeistä aikaa! Millaista rusinakeitttoa teet? Me tilattiin nettikaupasta paketti rusinoita ja tulikin laatikko.. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos samoin sinne todelliseen etelään :) Mun rusinakeitto on ihan perussettiä, eli liottelen ensin hetken paketillista (olisko noin 200-300g) rusinoita noin litrassa vettä ja keittelen sitten kanelitangon ja pienen sokerilisäyksen kanssa lyhyen tovin. Sitten vaan sekaan perunajauhosuurus eli noin desiin kylmää vettä sekoitetaan ehkä noin 3 rkl perunajauhoja, lirutellaan hyvin sekoitellen soppaan ja annetaan kiehahtaa. Niin siis se soppa piti kai ottaa välillä pois levyltä.

    Teillä on sitten rusinat vappusimaakin varten olemassa :) Eikä tytötkään varmaan pistä pahakseen.

    Täällä on varmaan pieni kokkaustauko, sillä viruin koko joulun jouluaattoillasta lähtien ihan kamalassa vatsataudissa. Vieläkin vähän vajaakuntoisena, mutta sentään jotain pystyn syömään. Ruoanlaitto ei vaan ihan just innosta :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.