sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sunnuntaituristit

Flunssan höllentäessä vähitellen otettaan meistä, lähdimme sunnuntaiajelulle Osloon. Ja ei mille tahansa ajelulle, vaan metroajelulle. Metro kun tosiaan nykyään kurvaa tänne meidän kylillekin.


Tällainen oli pystytetty Spikersuppan tuntumaan Karl Johans gatelle (eli Tattikadulle, kuten sen juuri uudelleennimesin). Tämä taisi olla jonkun puolueen standi, mutta minkä...? Norjassa on kunnallisvaalit parin viikon kuluttua ja meilläkin on äänioikeus. Luulenpa, että käyttämättä jää, kun ei olla yhtään perillä edes puolueista. (No tietty se yksi puolue on tiedossa, ihan kaikilla.) Ja koko vaalijärjestelmä poikkeaa suomalaisesta järjestelmästä. Vaikka olishan se kyllä toisaalta ihan mielenkiintoistakin käydä Norjassa vaaliuurnilla. Nähtäväksi jää.


Varsinaisena kohteenamme oli tuomiokirkon takapihalla järjestettävät italialaisen ruuan markkinat ja toki siellä pikaisesti pyörähdimmekin. Jotenkin kyllä kovin vaisun oloiset ruokafestarit meidän mielestämme tai sitten kaikki näytteilleasettajat eivät italialaiseen tyyliin olleet paikalla ja valmiina vielä messujen avauduttua...

Kukkia on tuomiokirkon edessä varmasti vielä pitkään.


Näimme heti metrosta poistuttuamme mainoksia Redbullin Flugtagista, joten päädyimme uteliaisuuttamme myös Oopperatalon nurkille, jossa tapahtuma järjestettiin. Matkalla tosin poikkesimme päärautatieasemalle, jossa oli myös sattumalta jonkinlainen tapahtuma meneillään. Ainakin uudenkarheaa junaa siellä esiteltiin ja Juho sai hienon(?) konduktööripaidan mukaansa.

Tästä kaverista on muuten ihan mahdotonta saada kuvia, kun ei pysy hetkeäkään paikoillaan...

Rautatieasemalta siirryimme Oopperatalolle ja Tomi keräsi turistipisteitä käymällä Oopperatalon katolla. Itse olen siellä käynyt jo useampaankin otteeseen.

Pakollinen turistiposeeraus. Auringonpaiste ja valkoinen marmori on muuten melko häikäisevä yhdistelmä. Aurinkolasit jäi valitettavasti kotiin.

Onhan se aika näyttävä ilmestys.

Niin ja se flugtag. Näytös alkoi meidän ruoka-aikataulullemme liian myöhään, joten näkemättä jäi.

Päädyimme jällen kerran etsiskelemään sopivaa ravintolaa Aker Bryggeltä. Paikka on entistä telakka-aluetta, joka reilu 10 vuotta sitten rakennettiin täysin uusiksi ja on nykyään moderni ja elävä ravintola-, ostos- ja asuinalue. Yksi meille tarjotuista vuokra-asunnoista olisi sijainnut tuolla, mutta emme oikein tunteneet oloamme kotoisaksi noin keskusta-alueella. Ihan oikein valitsimme :) Aker Bryggeltä löytyi kuitenkin jälleen ihan passeli ravintola, joka sai pisteet lasten huomioimisesta. Vai mitä sanotte tästä Juhon pizzasta?

Tomin mielestä tämä on selvä possu, minun mielestäni omena. Possu kyllä kuulostaa raflaavammalta.

Plussaa tuli myös siitä, että perinteisen barnemenyyn (=hampurilainen tai nakit ja ranskalaiset) sijaan kaikista "aikuisten" annoksista sai puolikkaat annokset puoleen hintaan. Tätä arvostan korkealle, sillä olen aina karsastanut lasten ja aikuisten ruokien jaottelua. Ai niin ja mikä tämä ravintola nyt sitten oikein oli? Eataly. Ei mitään erityistä gourmeeta, mutta erittäin toimivaa. Sai sitä, mitä tilasi.

Lasse on vihdoin oppinut juomaan hieman myös pullosta, joten emme enää ole ihan niin tiukassa symbioosissa keskenämme :)


Metroa odotellessa

Oikein kiva Oslo-päivä tänään. Ja teki kyllä hyvää päästä vihdoin täältä sairastuvasta hieman tuulettumaan. Toivottavasti tauti on nyt vähitellen selätetty ja pääsemme nauttimaan Tomin viimeisestä kesälomaviikosta suht terveinä ja hyvissä voimissa.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.