keskiviikko 31. elokuuta 2011

D niin kuin Drøbak ja Drammen

Meillä on koko kesän ollut suunnitteilla retki Drøbakiin ja erityisesti sen akvaarioon. Drøbakissa olemme käyneet jo pari kertaa pyörähtämässä, mutta kalat ovat jääneet tsekkaamatta. Tilanne piti toki korjata ja niinpä suuntasimme aamupäivästä koko perheen voimin tuonne Oslonvuonon itäpuolen idylliseen pikkukylään. Kylästä tulee hieman mieleen Naantali vanhoinen puutaloineen ja kapeine kujineen.
Akvaario ei nyt ihan Sea Lifen veroinen ollut, mutta eipä me niin oletettukaan. Kaikki akvaarion kalat ja muut otukset oli infokyltin mukaan napattu vierailijoiden ihmeteltäväksi ihan siitä akvaarion edustalta vuonosta. Melko monimuotoinen on kyllä vuonon eläinkanta!




Aallonmurtaja piti käydä tarkastamassa vähän lähempääkin. Ilma oli aamupäivästä vielä aika viileä ja tuulinen, joten takkia ja fleeceä tarvittiin. Iltapäivällä tuli sitten jo melkein hiki, kunnes jostain taas ilmestyi sadepilviä. Tämä on omien empiiristen tutkimustemme mukaan erittäin tyypillistä Norjassa. Aamulla pitää pakata mukaan vähän kaikenlaista vaatetta hellekelistä sadevaatteisiin. Ja ihan viattomankin näköisestä pilvenhattarasta saattaa ripsauttaa vettä niskaan.


Elias-vene!

Laivan keulakuva talon seinässä?


Yksi Drøbakin erikoisuuksista ja turistinähtävyyksistä on joulutalo eli julehuset. Suomalainen ei kai periaatteesta oikein voi ymmärtää tuollaisen päälle (siis mitä ihmettä joulutalo ja joulutontun postitoimisto tekee jossain Drøbakissa, Norjassa?!), mutta kävimme kuitenkin uteliaisuudesta kurkkimassa sisään. Tonttuja ja lisää tonttuja kahdessa tasossa, eipä juuri sen kummempaa.


Drøbakista päätimme yks kaks ajellakin kotiin Drammenin kautta, koska emme siellä ole vielä käyneet. Matkan varrella on maksullinen, erittäin pitkä, vuonon alittava tunneli. Mutta tuo tunneli ei tuntunut miltään verrattuna Drammenista löytämäämme varsin erikoiseen tunneliin; olivat sitten kaivaneet todella korkean vuoren sisään spiraalinmallisen tunnelin! Tämä tunneli on nimeltään Spiralen ja pituutta sillä on 1650 metriä kiertäen 6 kertaa akselinsa ympäri. Varsinainen autolla ajettava vuoristorata siis! Korkeuseroakin on ihan kiitettävästi, sillä matkaan lähdetään 50 m merenpinnan yläpuolelta ja päädytään 213 metriin. Näkymät ylhäältä olivat sen mukaiset.



Yläilmoista on kai ollut hyvä puolustaa kaupunkia. Luulisin. Vaikka enhän mä kyllä näistä jutuista oikein mitään ymmärrä tai jaksa kiinnostua... Aika hupsuna siinä vaan hyppelen tykin edessä. Kai se sentään oli tykki.

Drammen vaikutti ihan mielenkiintoiselta keskisuurelta kaupungilta, vaikka eipä me kovin pitkään siellä viivytty. Tulipa nyt ainakin käytyä, kun tuollainenkin kaupunki noin puolen tunnin ajomatkan päässä meiltä on. Ehkä joskus paremmalla ajalla uudestaan.

Kotona oli mukava seurailla hyväntuulista pikkumiestä. Siis Lassea, joka viime viikon flunssan vuoksi oli poikkeuksellisen itkuinen, eikä ruokakaan oikein maistunut. Mutta nyt on hymy palannut kasvoille ja ruokaa uppoaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.