torstai 26. toukokuuta 2011

Isieni mailla

Teimme jälleen poikien kanssa reissun Suomeen ja tällä kertaa ihan mummulaan saakka. Matkat sujuivat yllättävän kivuttomasti, vaikka perille pääsyyn tarvittiinkin näin montaa kulkuvälinettä: taksi, lentokenttäbussi, lentokone, taksi, taksi, juna sekä lopuksi vielä mummun ja vaarin bemari. Reissuun liittyi molempiin suuntiin myös pit stop siskoni luona Helsingissä.

Mummulassa oli leppoisan mukavaa, vaikka minä ja Lasse harmillisesti melkein koko reissun ajan podettiinkin jonkinlaista flunssaa. En edes enää pysy laskuissa, kuinka mones laatuaan se tänä vuonna jo oli... Kesäkelit myös luonnollisesti vaihtuivat kolean harmaaseen ja sateiseen keliin heti saavuttuamme kotiseuduille. Taidan olla aikamoinen pahan ilman lintu, sillä tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi :) Onneksi olin pakannut myös lämpimämpää vaatetta mukaan, joten ihan hyvin pärjättiin vähän kehnommassakin säässä. Ja toki se aurinkokin välillä pilkisteli pilven takaa.

Kuvaaminen jäi vähän vähemmälle, mutta muutamia "taidekuvia" sentään nappasin mm. vanhoista ladon ovista.






Navetan seinään on hakattu rakennus- ja korjaus/laajennusvuosi

Vain aita puuttuu



Nyt sitten olemme pari viikkoa kotona Norjassa, kunnes taas muutaman viikon päästä lennähdämme Suomeen. Sitten pysymme kyllä hetken aloillamme :)

3 kommenttia:

  1. Melkein alkoi tehdä mieli rapuja. En ymmärrä =D !? Hei, koskapa tulette ja missä sitten aiotte oleilla? Tai no, vähän kaikkialla varmaan, mutta..?

    VastaaPoista
  2. Ollaan tulossa 10.6. ja viivytään juhannuksen yli. Paikka on vielä hieman avoinna, mutta suunnitelmissa (ja toiveissa) on viettää suurin osa ajasta ihanalla Turun seudulla :) Jos suunnitelmat toteutuu, niin ehdittäis varmaan treffailla!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä! Meille mahtuu myös, josko majapaikkaa kaipaatte. Ollaan kotona koko tuo aika, mitä nyt juhannuksena toiveissa olisi olla merellä. Jipii, eiköhän me siis ehditä nähdä ihan ajankin kanssa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.