lauantai 2. huhtikuuta 2011

Kevätkananpoikaa

Aiheet näköjään pyörivät nyt vahvasti ruuan ympärillä, mutta emme me toisaalta kovin paljon muuta mainittavaa tällä viikolla ole tehneetkään. Viikko on vierähtänyt hyvin arkisesti ja välillä ihan hyvä niinkin. Perjantai oli Juhon kotipäivä ja hän totesikin heti aamusta: "ei mennä mihinkään". No ei mennä, kotonakin on kiva olla. Kotipäivän ja perjantain kunniaksi pyöräytettiin Juhon kanssa mustikkapiirakka vaniljakastikkeella ja hyvältä maistui!


Vaniljakastiketta mustikkapiirakalla

Jep, parturiin pitäis päästä
Tänään pataan päätyivät kaksi pikkuruista luomukevätkananpoikaa, jotka pelastin toissapäivänä ostoskärryyni. Ihan täysin heräteostos, kun kananpoikia kerrankin myynnissä oli. Googlettamalla päädyin Stockan Herkun ohjeistukseen, joka löytyy täältä. Calvadosta ei lähes ehtymättömästä kuiva-ainekaapistamme löytynyt, joten en liekitellyt kananpoikia lainkaan. Nyt jälkeenpäin ajatellen, olishan ne voinut vaikka konjakilla liekittää. Nesteenä käytin -yllätys, yllätys- valkoviiniä. Ihan maistuva annos tuosta tulikin, vaikka onhan tuo pikkukanojen syöminen aika nysväämistä. Lihaa on yllättävän vähän ja luita paljon :) Nyt voin kuitenkin laittaa ruksin kevätkananpojan perään; testattu on!


Siinä ne nyt kököttää, pikkuiset

Ja tässä jo lautasella sienirisoton seurassa
Maistuvaa loppuviikonloppua!

5 kommenttia:

  1. Så google translate bjuder på inte mindre än tre olika fåglar i din maträtt som ju som alltid ser fantastisk ut; gödkyckling, duvunge och kyckling. Blir ju väldigt nyfiken på vilket det verkligen var men eftersom jag gissar att du lagat kyckling några gånger så gissar jag på duva!?

    VastaaPoista
  2. Jag har ingen aning vad gödkyckling är, men dom var vårkycklingar :) Förresten, då du reser till Finland, besök Stockmanns matavdelning! Heaven!

    VastaaPoista
  3. Heippa,
    Tulinpa kertomaan, etta tein ohjeillasi kebabia, tein just niinkuin kaskettiin ja siita tuli ihan torkean hyvaa. Etta kiitos!

    VastaaPoista
  4. No kiva kuulla :) En olisi itsekään uskonut, että suht "aidon" makuinen kebab syntyy noinkin helposti kotioloissa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos seurasta! Vatkasin äsken 5 munan sokerikakkupohjan ja samalla luin rästiin jääneet tarinat maaliskuulta asti :)
    Valmistautumiset Marian synttärikemuihin jatkuvat.
    Ihan sairaan (tai no, syötävän ehkä parempi adjektiivi) hyvän näköisiä kaikki noi teidän grilliläskit! Täytyy olla grillin ansiota kun ei täällä oo vielä näkynyt kuin Wilhelmiä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.