sunnuntai 19. elokuuta 2012

Lähtökuopissa

Hiljaisuus täällä blogissa on ehkä osittain johtunut siitä, että täällä ollaan aika odottavissa tunnelmissa. Vähän kuin välitilassa. Lähtökuopissa jopa. Me meinaan muutetaan takaisin Suomeen, omaan kotiin!



Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän pitikin olla Norjassa kolme vuotta ja se olisi tullut loppuvuodesta täyteen, mutta jo pidemmän aikaa olimme olleet sitä mieltä, että viivymme täällä vielä muutaman vuoden. Mutta tilanteet muuttuvat ja yks kaks yllättäen olemmekin nyt pakkailemassa kamoja kasaan ja heittämässä hyvästejä Norjalle. Suomeen palaaminen on tietenkin erittäin mukavaa, mutta toki ilmassa on tällä hetkellä hieman myös haikeutta. Näihin liki kolmeen vuoteen on mahtunut paljon hyviä hetkiä, ihania ihmisiä, elämää. Kokemus on ollut reippaasti positiivisen puolella.




Suomessa meitä odottaa tuttu oma koti, sukulaiset ja ystävät. Mutta varmasti kolmen vuoden aikana moni asia on myös muuttunut, vaikka omissa ajatuksissa kuvittelee kaiken olevan juuri samalla tavoin kuin lähtiessämme. Tuskin kukaan kuitenkaan on painanut mitään pause-nappulaa lähtiessämme, jolloin kaikki jatkuisi tasan samasta kohdasta nyt palatessamme. Mielenkiinnolla jo odotan, millaiseksi normipäivämme oikein muotoutuvatkaan Suomessa :)

Vielä en ole päättänyt, mitä tälle blogille tapahtuu Suomeen muuttomme myötä. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli kertoilla Norjan  kuulumisistamme, mutta ehkä niitä kuulumisia (ja välillä ruokaohjeitakin) voi kertoilla Suomen maaperältäkin. Jää nähtäväksi.

Tässä parin viikon blogihiljaisuuden aikana olemme vähitellen palailleet arkeen ja Juho päiväkotiin. Tosin heti ensimmäisen päiväkotiviikon jälkeen Juholle nousi kuume ja useampi päivä meni lopulta kotioloissa. Kertaalleen pääsimme nauttimaan harvinaisen kauniista poutasäästä Bygdøyn uimarannalla, josta pari ylläolevaa kuvaakin ovat peräisin. Vietimme myös poikkeuksellisen lämpimässä säässä läksiäisiä suomalaiskavereidemme kanssa. Takapihallamme oli grillailemassa ja chillailemassa yhteensä 13 aikuista ja 12 lasta. Pääsin myös nauttimaan äitikollegoideni seurasta ja hyvästä ruoasta ORO Bar & Grill:ssä. Kiitos vielä; teitä tulee ikävä!

Tein myös 24 tunnin mittaisen pikareissun Suomeen ja samalla kävin tarkistamassa, millainen profiili talollemme on oikein tulossa. Kattoremppa siis meneillään ja optimistinen tavoite valmistua ennen muuttoamme vajaan parin viikon päästä.


Pikareissulla ehdin myös nautiskella näitä saksiniekkoja. Siskolle kiitos! Ihan liian monta vuotta (siis jopa kolme!) kulunut edellisestä ravunsyöntikerrasta.


Huomenna käynnistyvä viikko onkin sitten jo viimeinen kokonainen viikko tässä maassa. Viikon päästä sunnuntaina muutamme pariksi päiväksi evakkoon Oslon keskustaan, sillä muuttomiehet pakkaavat alkuviikon tavaroitamme, jotka sitten viikon puolivälissä aloittavat rekkakyydissä matkansa kohti Suomea. Huh.

7 kommenttia:

  1. Oi:) Yksi elaman reissu lahenee siis loppuaan. Jatkat ehdottomasti blogia. Me halutaan tietaa miten sopeutuminen kotiin sujuu. Sita itsekin jannitan. Tanne NOrjaan muutto meni niin hyvin etta tod. nak edessa on isompi kulttuurishokki sitten kun Suomeen palaamme. Samaa olen miettinyt.. kukaan ei ole painanut pausea kun lahdimme:) Lapset varsinkin kuvittelevat varmasit etta kaikki Suomessa on ennallaan. Onnea muuttoon:) Vi snakkes.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, onnea (ja pitkää pinnaa) muutossa toki tarvitaankin! Tänään olen koittanut keksiä, mihin kaikkialle muutostamme pitää ilmoittaa. Siltikin varmaan jää jotain huomioimatta. Mahtaakohan esim. postimme oikeasti kääntyä kuukauden ajan suomalaiseen osoitteeseen, kuten Posten lupailee...

    VastaaPoista
  3. Tuskinpa Posten teillekään lähettää postia Suomeen oikeaan osoitteeseen, mulle tuli Saksasta kirje joka oli käännetty Norjasta ´osoite tuntematon` takaisin Saksaan. No soittelin sitten Norjaan ja palauttivat sen kääntömaksun tilille kun olivat kerran virheen tehneet! Se oli kyllä aika erikoista. Muistaakseni maksoin vuodesta.

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo Juhon kaukoputkikuva!

    Voi vitsi, tulee kyllä ihan tosi kova ikävä teitä! Ehdottomasti jatkat bloggailua, että mekin sitten tiedetään, mitä teille kuuluu ja etenkin miltä näytätte, että osataan sitten oikeille ihmisille moikkalla, kun tullaan teille kylään Muumimaailma-kiertueellamme!

    Tsemppiä muuttoon ja mukavaa Suomeen paluuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juho siinä kiikaroi, että koska te tulette meille :) Muumimaailmaan, jee!

      Poista
  5. Oih! Tuo Suomeen palaaminen on kyllä aina jännää, kun palasin kertaalleen Suomeen kuuden vuoden Irlanti-Ranska-Norja akselilla vietettyjen vuosien jälkeen, vähän se vaati sopeutumista. Mutta kuten Kalamuijakin sanoi, ehdottomasti jatka bloggailua ja pidä meitä ajantasalla kuinka Suomeen sopeutuminen sujuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän minä jollain muotoa bloggaile jatkossakin. Muuttohässäkän vuoksi ruuanlaittokin on jäänyt vähemmälle huomiolle, joten sitäkin sitten varmaan on luvassa, kunhan padat ja kattilat löytävät tiensä uuteen, tai siis vanhaan, kotiimme.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.