Bierstuberuokaa

Lainasin jokin aika sitten kirjastosta Tessa Kirosin keittokirjan Hillasoilta oliivilehtoihin ja löysin sieltä ruokalajin, jonka olemassaolon olin ihan tyystin unohtanut. Leivitetyt porsaanleikkeet, wieninleikkeet tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Juho nimesi nämä possuista tehdyiksi kalapuikoiksi. Siitäkin huolimatta, etteivät kovin puikkomaisia olleet. Mahtavaa löytää ja innostua tällaisista klassikoistakin välillä!

Tuo epämääräinen läjä tuossa etuoikealla sisältää keittämisen jälkeen voissa paistettuja punajuurilohkoja. Muina lisukkeina hapankaalia ja maustekurkkuja. Niin ja perunamuusia tietty myös.

Hillasoilta oliivilehtoihin -kirjassa leikkeet ohjeistetaan valmistamaan näin:

PORSAANLEIKKEET
(3 annosta)

2 kananmunaa
1 valkosipulinkynsi (hienoksi .silputtuna)
1/2 tl paprikajauhetta
1 tl rosmariininlehtiä (hienoksi silputtuna)
6 viipaletta porsaan ulkofilettä (à n. 60 g, paksuus n. 1 cm)
50 g korppujauhoja
voita paistamiseen
sitruunanlohkoja tarjoiluun

Vatkaa munat suuressa kulhossa. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita joukkoon valkosipuli, paprika ja rosmariini. Laita porsaanfileviipaleet munaseokseen, kääntele kunnolla ja jätä marinoitumaan ainakin 15 minuutiksi.
Levitä korppujauhot lautaselle. Nostele lihaviipaleet marinadista, valuta liika neste pois ja korppujauhota viipaleet kummaltakin puolelta; painele reilusti kämmenellä, jotta jauhot tarttuvat kunnolla.
Sulata voi pannulla; jos pelkäät voin kärähtämistä, lorauta joukkoon vähän oliiviöljyä. Laita jauhotetut leikkeet pannuun ja paista ne ripeästi kummaltakin puolelta niin, että pinta on kullanruskea ja liha läpikypsä

Tällaista tuhtia äijäruokaa edelsi hieman kevyempi lounassalaatti, jonka kasasin kaapeista löytyvistä aineksista. Granaattiomenaa en ollut koskaan aiemmin omaan keittiöön hankkinut, mutta nyt sellainen tarttui kauppareissulla mukaan muutaman ruokablogin innoittamana. Kivasti toi väriä ja pirteyttä tähän salaattiin.

Sunnuntaitunnelmissa

Tänään oli pitkästä aikaa sunnuntaipäivä ilman ohjelmaa ja/tai vesisadetta, joten suuntasimme koko perheen voimin päiväkävelylle naapurikaupunkiimme. Tuttua, entistä kotikaupunkiakin, katseli ehkä hieman uusin silmin kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Kauniita maisemia meillä täällä Suomessakin on.

Levollinen tunnelma joen varrella 

Harmi, ettei tämä hurmaavan oloinen kahvila ole sunnuntaisin auki. Fabbes Cafe Tehtaankadulla kannattaa kuulemma ehdottomasti käydä testaamassa ;) Fabben sijaan kävimme brunssilla Fontanassa, eikä sekään huono vaihtoehto ollut.

Jokirantaan olivat poikenneet myös nämä jampat. Kyseessä on taideteos Tapaaminen Turussa 1812, joka julkistettiin elokuun lopussa Venäjän keisari Aleksanteri I:n ja Ruotsin kruununprinssi Karl Johanin tapaamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi. Lisätietoa aiheesta löytyy vaikkapa täältä.

Illalliseksi herkuttelimme tänään Viskilän tilan kukonpojasta valmistamaani "kukkoa viinissä". Oli kyllä ehdottomasti parasta koskaan tekemääni coq au vin'iä. Tosin koskaan aiemmin en olekaan tehnyt tätä ruokaa kukosta vaan broilerista. Jos siis törmäät Viskilän kukkoihin niin kannattaa ehdottomasti hankkia omaan keittiöön! Kukonpojat (tai kukonpojan rintapalat) valmistin suurin piirtein täältä löytyvää ohjetta noudatellen.

Vatsat täynnä uuteen viikkoon!

Kurpitsajuhlat

Batman ja Robin :)

Vaikka Halloween-juttuja kuuluisi varmaankin vastustaa suomalaiseen perinteeseen kuulumattomina, on minusta kuitenkin ihan hauskaa, että lapset saavat syksyn pimeimpään ajankohtaan yhden hauskan juhlan lisää. Poikien päiväkodissa juhlittiin perjantaina halloweenia naamiaisten merkeissä. Juho halusi olla Batman, Lasselta ei kysytty. Kuopus peri isoveljen lohikäärme/dinosaurusviitan ja asiaankuuluvat monsterisukat.

Suomessa tämä Halloweenin juhlinta on tosin hyvin pientä Norjaan verrattuna. Tai ainakin meidän Norjan naapurustossa panostettiin kurpitsajuhlaan ihan täysillä. Useassa pihassa oli kurpitsalyhtyjä ja muita Halloween-koristeita ja ovellamme kävi lukuisia lapsia keppostelemassa hurjissa asusteissaan. Tänä vuonna ovellamme kävi kaksi pikkuhirviötä, joiden namukorit täydentyivät meillä kurpitsa- ja silmämunasuklailla.

Viime viikonlopun lumet sulivat parin päivän päästä ja nyt on jälleen sellaista kuin loka-marraskuussa yleensäkin on. Märkää ja pimeää. Joulua ja jouluvaloja odotellessa...

Ja valoista aasinsilta kameraan ja valoon. Otin hetken mielijohteesta Tomin järkkärin käteeni ja nappasin sillä kuvan tänään pyöräyttämistäni korvapuusteista. Voi vitsit, kylläpä on kameroissa eroja! Pitänee perehtyä aiheeseen vähän enemmänkin, sillä vaikka en järjestelmäkameran säädöistä juuri mitään ymmärrä niin onhan tämä allaoleva kuva ainakin omasta mielestäni ihan omaa luokkaansa juuri valon suhteen. (Ja ihan vaan huomautuksena, että tuo ylläoleva poikien kuva on ihan tarkoituksella käsitelty kellertäväksi, ikään kuin 60-luvun Batman-hengessä.)

Mitäs tänne kuuluu?

Kun ei mitään erityisen kummallista kuulu, niin ei ole tullut tännekään mitään päiviteltyä. Täällä vietetään kliseisesti ihan normipäiviä :) Molemmat pojat viihtyvät oikein hyvin päiväkodissa, äiti opiskelee ja hoitaa arjen pyöritystä ja isikin nauttii uuden työnsä haasteista. Kotona sisätiloissa jatkuu yhä pienimuotoinen remppa ja uusia remonttikohtia keksitään lisää sitä mukaa kuin edelliset hommat valmistuvat. Ikuisuusprojekti...

Loppuviikosta Varsinais-Suomeenkin tuli talvi. Yön aikana maa sai ihan kunnon lumipeitteen ja Juho totesikin heti herättyään, että nyt on talvi. Ja seuraava kysymys oli, että onko nyt joulu. Äidinkin olisi kannattanut uskoa, että talvi tuli rytinällä, eikä testata polkupyörän olemattomia talviajo-ominaisuuksia päiväkotireissulla. Onneksi vain äiti sai mustelmia liukastelun seurauksena.

Lassen 2-vuotissynttäreitä on juhlittu pariinkin otteeseen. Oikeana synttäripäivänä olimme mummulassa juhlimassa ja varsinaisia synttäreitä vietettiin tänä viikonloppuna kotioloissa. Rekka, traktori ja muut ajoneuvot olivat mieluisia lahjoja. Lasse sai myös oman mopon, joten enää ei tarvitse taistella isoveljen kanssa kulkuneuvosta. Aikamoista rallia veljekset sitten mopoillaan kyllä ajelivatkin ympäri taloa.

Pulkat kaiveltiin esille heti, kun nurmikko peittyi lumeen. Pulkkailun jälkeen virittelimme nuotion takapihalle ja grillasimme tikun nokassa makkarat. Nuotion äärellä istuskellessa olisi voinut kuvitella olevansa metsän keskellä kauempanakin asutuksesta, kun tikka lennähti lähipuuhun hakkaamaan, pikkulinnut rapistelivat männynrungoilla ja oravakin hyppeli puiden oksilla. Ihan kelpo makkaranpaistoretki tämäkin.

Väriä keittiöön (ja sormiin, paitaan ja pöytäliinaan...)

Otsikosta voi joku nokkela päätellä, että täällä on sotkettu punajuurien kanssa. Minulla on melko tuore suhde punajuureen ja kuuleman mukaan olin appivanhemmilleni joskus seurustelumme alkuvaiheessa todennutkin, että olen kaikkiruokainen, mutta punajuuresta en liiemmin välitä. Tämä tietenkin aiheutti luultavasti kulmakarvojen hienoista kohoamista, sillä Tomin perheessä on pitkät perinteet juuri tämän kyseisen juureksen nauttimisesta. Puolustuksekseni voin kuitenkin kertoa, että tuolloin punajuuri tarkoitti minulle etikkapunajuurta, josta en kyllä edelleenkään suuremmin pidä. Jostain käsittämättömästä syystä en kai ollut syönyt tuolloin reilu kymmenen vuotta sitten ihanan makeaa tuoretta punajuurta lainkaan, joten olipa onni, että tämä seikka korjaantui Tomiin tutustumisen myötä.

Pitkähkön johdannon jälkeen sitten itse asiaan eli helppoon ja maistuvaan punajuuripestopastaan.

Punajuuripesto (noin 2:lle)

2 keitettyä ja keittämisen jälkeen kuorittua keskikokoista punajuurta
1/2 dl oliiviöljyä
pieni siivu parmesaania
2 rkl pinjansiemeniä
1 pieni valkosipulinkynsi
muutama tippa sitruunamehua
suolaa, mustapippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä sileäksi tahnaksi. Keitä spagetti (tai muu pasta) kypsäksi, valuta ja sekoita punajuuripesto joukkoon. Itse murustelin pastan sekaan vielä hieman homejuustoa, koska se nyt vaan sopii niin älyttömän hyvin yhteen punajuuren kanssa. Lisäksi kipasin hakemassa takapihan metsästä muutaman suppilovahveron, jotka paistoin pastan oheen. Hyvää oli.

Hesarissa oli tänään juttu avokadopastasta, josta on tullut varsinainen hitti sosiaalisessa mediassa. Kyseessä on Alexander ja Hanna Gullichsenin Safkaa-keittokirjassa ohjeistetusta pastasta, joka toden totta onkin ällistyttävän hyvä pasta. Minäkin tätä joskus taannoin testailin, mutta jostain syystä (luultavasti luokattoman huonon kuvan vuoksi) jäi tänne postaamatta. Kamalan huonosta kuvasta huolimatta laitan ohjeen jakoon, jos joku vielä on tältä voinut välttyä :)

Avokadopasta

1 valkosipulinkynsi
1/2 chili (siemenet poistettuna)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
n. 1/2 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1 dl) raastettua parmesaania
400-500 g spagettia


Voit teh­dä kas­tik­keen suo­raan tar­joi­lu­kul­hoon, jos­sa kan­nat pas­tan pöy­tään. Pil­ko val­ko­si­pu­li ja chi­li, lai­ta ne kul­hoon. Pu­ris­ta li­me­tin me­hu mu­kaan. Hal­kai­se avo­ka­dot ja pois­ta niis­tä ki­vet. Kuu­tioi avo­ka­do kuo­res­saan ja kai­ver­ra si­sus ruo­ka­lu­si­kan avul­la kul­hoon. Hie­non­na yr­tit ja raas­ta juus­tot. Li­sää suo­la, pip­pu­ri, olii­viöl­jy, hie­non­ne­tut yr­tit, se­kä pe­co­ri­no- ja par­me­saa­ni­raas­te.

Pis­tä hom­ma se­kai­sin lu­si­kan avul­la, mais­ta. Kas­tik­kees­sa tu­lee ol­la tar­peek­si suo­laa, muu­ten lop­pu­tu­los on mau­ton.

Kei­tä spa­get­ti al den­te -kyp­syy­teen hy­vin suo­la­tus­sa ve­des­sä, ota tal­teen va­jaa de­si kei­tin­vet­tä. Va­lu­ta pas­ta lä­vi­kös­sä.

Lo­rau­ta osa kei­tin­ve­des­tä kas­tik­keen se­kaan, ja pyö­rit­te­le spa­get­ti kas­tik­keen kimp­puun.

Raas­ta pääl­le par­me­saa­nia ja rou­hi myl­lys­tä mus­ta­pip­pu­ria. Tar­joa he­ti.

Pullaa!

Tulinpa vaan toivottamaan hyvää korvapuustipäivää! Nyt kiskaisen sadekamppeet niskaan ja polkaisen hakemaan pojat hoidosta näitä pullia syömään.

Kotiutumista ja kotoutumista

Lähes kuukauden kestäneen blogihiljaisuuden aikana olemme vähitellen kotiutuneet taas vanhoille kotikonnuillemme. Kolme Norjassa vietettyä vuotta kuluivat ihan hujauksessa ja hetkittäin tulee ihan sellainen olo kuin ei olisi koskaan missään ollutkaan. Ja tämä on siis ihan positiivinen fiilis, eikä tulkittavissa esimerkiksi niin, että Suomessa olisi jämähdetty kolmeksi vuodeksi paikoilleen. Tietynlainen tuttuus ja asioiden helppous on mukavaa, mutta samalla olen erittäin iloinen ja kiitollinen siitä, että saimme kokea myös ulkomailla asumisen ja elämisen. Itse ainakin kuvittelen, että muutama vuosi pois tutuista ympyröistä avarsi jollain tasolla maailmankatsomusta, lisäsi suvaitsevaisuutta ja avoimuutta sekä poisti ennakkoluuloja. Siitäkin huolimatta, että ulkomaankokemuksemme oli niinkin eksoottisesta maasta kuin Norjasta :) Aina oppii uutta, kun on kotoa pois.

Varsinainen muuttomme sujui lopulta ihan hyvin, vaikka ainahan muuttaminen on ihan kamalaa. Meillä oli onneksi täyden palvelun muutto eli muuttomiehet myös pakkasivat tavaramme. Toki meistä toisen piti olla paikan päällä hieman katsomassa päälle ja kaksi pitkää päivää Tomilla siihen sitten kuluikin. Hieman ikävä maku jäi Oslosta suuhun, sillä vihon viimeisenä yönä autoomme murtauduttiin. Olimme tuolloin siis ihan Oslon keskustassa väliaikaismajoituksessa. Viimeinen päivä ennen lentoamme Suomeen oli tarkoitus viettää Osloa fiilistellen, mutta se kuluikin Tomin osalta lähinnä poliisiasemalla. Harmitus ja ketutus, ei sen isompaa.

Muuttorekan matka Suomeen kesti huomattavasti kauemmin kuin omamme, joten asuimme monta päivää melko niukalla varustuksella Suomen kodissamme. Muuttokuorman saapuminen olikin aika iloinen hetki, joka tosin nopeasti muuttui tavarapaljouden kauhisteluksi. Kuinka paljon turhaa rompetta sitä onkaan ympärilleen haalinut... Tavarat ovat vähitellen löytäneet oman paikkansa ja oman osuutensa saivat myös UFFin keräyslaatikko sekä paikallinen kierrätyskeskus. Oli oikeastaan todella vapauttavaa luopua turhasta tavarasta!

Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan megapitkä, lisään loppuun muutamia sekalaisia kuvia selityksineen muuttomme jälkeisestä ajasta.

Lähiretkeily jatkuu Suomessakin. Tässä kohteena Tuorlan majatalo ja observatorio / planetaario.

Ystäviemme häitäkin olemme ehtineet juhlia yhtenä kauniina syyskuun lauantaina. Tämä rouva löysi muuttolaatikoistaan vuosia vanhan mekon ja sai sen ilokseen kiskottua päälleen.

Kyllähän Suomessakin on kauniita ja idyllisiä kaupunkeja.

Lähiruokaa muutaman kymmenen metrin päässä takaoveltamme. Juho on osoittautunut erittäin tarkkasilmäiseksi sienestäjäksi ja bongailee suppilovahveroita niistäkin paikoista, joista äidin silmä ei sieniä huomannut lainkaan.

Yksi suurimmista ilonaiheistani on, että lähin ruokakauppamme on lähiruokakauppa! Ja samalla tietenkin myös luomuruokakauppa. Äkkiseltään ei luulisi viinirypäleiden kuuluvan kumpaankaan kategoriaan, mutta niinpä vain ovat suomalaisia luomuviinirypäleitä. Sauvosta kotoisin, jos en ihan väärin muista. Ihana kauppa ja aivan mahtavia raaka-aineita! Minä aion ainakin osaltani pitää huolen, että tuo Aito ruokakauppa myös pysyy tuossa lähistöllämme.