tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kaljatölkkikana

Tai kaljap****kana, joksi sitä myös kutsutaan. Sitä tehtiin taas pitkästä aikaa, kun saimme lauantaina kavereita kylään. Ideana tuossa on siis se, että kokonainen kana istutetaan puoliksi juodun kaljatölkin päälle ja tölkissä kuumentuva (ja kiehuva?) olut maustaa ja kosteuttaa kanaa sisältä päin. Lisäksi tein jonkinlaisen mausteseoksen sitruunankuoresta, tuoreesta rosmariinista, valkosipulista, sitruunasuolasta ja mustapippurista, jota hieroin nahan ja lihan väliin. Lopuksi tungin samaiseen paikkaan vielä sitruunan viipaleita ja muutaman timjaminoksan. Kaljatölkkiin (huom. Suomesta tuotua Sandelsia!) Tomi taisi laittaa hieman tabascoa ja worcesterkastiketta sekä rosmariinia. Ehkä myös valkosipulia.

Sitten vaan tölkki kanan ahteriin (tai no puoliksi kanan sisälle) ja koko komeus grilliin. Kanan pintaan voi vielä sivellä hieman öljyä. Epäsuoralla lämmöllä grillaten kanat valmistuivat noin tunnissa. Kypsää liha on, kun reiteen tökätystä viillosta valuu kirkasta nestettä. Siis sen kanan reidestä...



Kanan seuraksi tarjosimme perunasalaattia, avokado-parmankinkku-pähkinäsalaattia, marinoituja paprikoita, superpampuloita (eli koskenlaskijalla täytettyjä pekoniin kiedottuja herkkusieniä) sekä maisseja. Laitanpa nyt sitten taas ohjeistustakin näihin.

Ranskalainen paahdettu perunasalaatti (Glorian ruoka & viini, 04/2008)

1 kg uusia perunoita
3 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä
250 g litteitä sokeriherneenpalkoja tai vihreää parsaa
Sinappikastike:
2 salottisipulia (tai uutta sipulia)
3 rkl dijonsinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sokeria
1 tl valkopippuria myllystä
1 tl suolaa
1 dl öljyä
1 dl hienonnettua, tuoretta rakuunaa tai muuta yrttiä (yleensä käytän rucolaa)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Pese ja raaputa perunat puhtaiksi. Viipaloi perunat reiluiksi viipaleiksi ja levitä ne leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Valuta päälle öljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paahda perunoita uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.
Keitä sokeriherneet tai parsat napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä ja viipaloi.
Valmista kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Sekoita ne sinapin, etikan ja mausteiden kanssa. Lisää joukkoon öljyä tippa kerrallaan siten, että saat muodostumaan paksun emulsion. Viimeistele kastike halutessasi tuoreella yrtillä.
Tarjoa salaatti haaleana tai kylmänä esimerkiksi grillatun broilerin kanssa.
Kastiketta valmistuu ohjeella reilu desilitra. Jos et halua käyttää kaikkea salaattiin, voit säilyttää sen viileässä. Säilyy jääkaapissa noin viikon.

Marinoidut paprikat (SK Gourmet 2/04)

Erivärisiä paprikoita
1 dl oliiviöljyä
3-4 rkl balsamicoa
1-2 rkl hunajaa
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
suolaa, mustapippuria

Lohko paprikat reiluiksi paloiksi ja grillaa niitä nahkapuolelta grillissä tai uunissa, kunnes ne hieman mustuvat. Laita muovipussiin jäähtymään ja poista sitten nahka. Sekoita marinadin ainekset ja anna paprikoiden maustua liemessä mielellään yön yli.


Avokado-parmankinkku-pähkinäsalaattiin ei ollut ohjetta, mutta koitin muistella juhannuksena syömäämme hieman vastaavaa salaattia, jonka ohje löytynee suht tuoreesta Viinilehden numerosta. Alkuperäisessä ohjeessa taisi aika keskeisessä osassa olla viinisuolaheinä, mutta enhän minä nyt sellaista täältä tietenkään löytänyt. Käytin sen sijaan tammenlehväsalaattia sekä kahta muuta salaattia, joille en kyllä keksinyt nimiä. Pyörittelin ensin salaatit sitruunavinaigrettessa ja lisäsin sitten salaattipohjan päälle paahdettuja parmankinkkupalasia, sitruunamehussa pyöriteltyä avokadoa sekä kevyesti karamellisoituja pekaanipähkinöitä. Ihan toimiva kombinaatio. (P&K: ne pähkinät toimi muuten sittenkin ihan hyvin karamellisoituina!)

Mainiot ruotsalaisvieraamme hoitivat jälkkäriosuuden ja saimmekin nautiskella aterian hienoksi päätökseksi lime-pannacottaa mansikoiden kera. Nam! Kyllä syöminen on kivaa :)




torstai 7. heinäkuuta 2011

Treenit Semsvannetilla

En ollut pätkääkään suunnitellut lähtevämme tänään poikien kanssa retkelle, mutta niinpä vain hetken mielijohteesta (ja hieman kaoottisen ja pikaisen pakkausoperaation päätteeksi) juoksin pojat kärryissä kaupan kautta bussipysäkille. Suunnaksi otimme Askerissa sijaitsevan Semsvannetin. Semsvannet on pieni järvi, jonka ympäri kulkee kävelyreitti ja pari uimarantaakin sieltä löytyy. Rantaniityillä laiduntaa lehmiä ja hevosia ja yhdessä kohdin reitti kulkeekin jälkimmäisten aitauksen läpi. Maisemat ovat aika jylhät jyrkkien vuorenrinteiden reunustaessa järveä hieman etäämmällä. Pituutta järven ympärikävelylle tulee noin 5 kilometriä, mutta paikoin hyvinkin jyrkät ylämäet ja osittain melko kivikkoinen polku takasivat äidille kyllä ihan hyvän treenin. Etenkin, kun työnsin tuplakärryjä, joissa poikien lisäksi painona oli varmaan lähemmäksi kymmenen kilon edestä eväitä, juomia, piknikhuopaa, aurinkokatosta, varavaatetta ja muuta tuiki tarpeellista varustetta.

Alkumatkasta tie oli vielä näin leveä ja hyväkuntoinen...




Puolipilvisestä kelistä huolimatta ilma oli todella lämmin. Itse asiassa oikein passeli keli tällaiselle retkelle.

Bongaa kuvasta Lasse


Semmosen nimen sitten antoivat päiväkodille... Suomalaisen korviin hilpeähköltä kuulostava nimi tulee kylläkin ihan vaan sanoista natur, kultur ja helse. On muuten aika hienolla paikalla päiväkoti ihan järven rannalla.


Karavaani kulkee... Aika tiukille kyllä meni, että mahduttiin ylittämään tämä vesiputouksen aikaansaama virtapaikka.


Jälleen kerran oikein kiva retki poikien kanssa. Paluumatkalla bussissa oli kyllä aika väsynyttä porukkaa, eikä ollut kaukana, ettei äitikin olisi nukahtanut poikien lailla penkilleen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kyl määki Turuus


Kotiinpaluustamme on vierähtänyt jo melkein viikko, mutta vasta nyt ehdin purkamaan kuvia kamerasta ja lisäilemään niitä tänne blogiinkin. Reissumme oli todella onnistunut ja haaveeni kaupunkiloman vietosta ihanassa Suomen Turussa toteutui. Kiersimme turisteina muutamia nähtävyyksiä, kävelimme paljon jokirannassa ja näimme samalla muutamia kulttuuripääkaupunkivuoden teoksia, tapasimme kavereita ja kävimme myös Muumimaailmassa. Juhannustakin pääsimme viettämään perinteisesti mökille veden äärelle. Mitäpä sitä muuta voi onnistuneelta reissulta toivoa.

Perinteisellä Turku-Åbo -risteilyllä. Loman alkupäivinä meitä helli suorastaan helteinen keli, joka muuttui loman kuluessa viileämmäksi ja sateisemmaksi. Sää ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavoin lomanviettoomme; onhan sadesuojat ja sateenvarjot keksitty!

Merikeskus Forum Marinumin edessä oli Förin pienoismalli, jossa Juho viihtyi leikkimässä kahteenkin otteeseen.

Myös tämä jättimäinen päivänkakkara löytyi Forum Marinumin edestä. Kukka on yksi lukuisista kulttuuripääkaupungin teoksista.

Jokirannassa puissakin killui laivoja.

Yleisö osana taideteosta :)

Suomalaisia leikkipuistoja tulee Norjassa kyllä ikävä. Tai ylipäänsä lapsille suunnattua runsasta ohjelmatarjontaa. Seikkailupuistossa sattui olemaan sopivasti Seikkisrock heti lomamme ensimmäisenä viikonloppuna ja Juho pääsi näkemään suosikkinsa Herra Heinämäen lato-orkesterin ihan elävänä. Muutenkin viihdyimme Seikkailupuistossa useampaankin otteeseen ja moni muukin leikkipuisto ehdittiin testata. Norjassa leikkipuistoja tuntuu olevan todella harvakseltaan, eikä niissä kokemuksemme mukaan juuri koskaan ole muita lapsia leikkimässä.


Muumimaailmakin on nyt sitten koettu ja kokemus oli oikein positiivinen. Vierailuajankohtamme oli ilmeisesti täysin oikea (eli ennen juhannusta), sillä muuta yleisöä ei ollut mitenkään ahdistavan paljon, mihinkään ei tarvinut jonottaa ja kaikkialle mahtui oikein hyvin. Lisäksi sääkin oli varsin passeli puolipilvinen, eli ei tullut hiki ja tuska.







Juhannusta vietimme Uudenkaupungin suunnalla kaverimme vanhempien mökillä tai oikeammin ehkä kesäparatiisissa :) Paikan nimi, Lintukoto, on kyllä oikein osuva. Juhannukseksi ei ennusteiden mukaan pitänyt kovin kaksista keliä olla tiedossa, mutta loppujen lopuksi sää oli kyllä mitä mainioin. Joskus näinkin. Kaksi vuotta sitten vietimme meinaan samassa paikassa juhannusta pipot päässä...




Kesäilta, juhannuskokko, suomalainen luonto, hyvä seura. Iso kiitos kaikille asianosaisille!

Kesänviettomme jatkuu ainakin koko heinäkuun ajan Norjassa. Kesäsuunnitelmiin kuuluu lyhyempiä retkiä lähimaisemissa sekä luultavasti parin päivän mittaiset reissut etelä- ja länsi-Norjaan. Juho pitää ainakin kolmen viikon tauon päiväkodista heinäkuussa, joten keksimme varmasti poikien kanssa jotain pikkuretkiä sillä välin, kun Tomi on töissä. Loppuun vielä yksi kuva tällaiselta pienretkeltä Sauejordetista, jossa kävelyreitti kulkee lammas-, lehmi- ja hevosaitauksen keskellä. Melko hauskaa!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kaupunkilomalle!

Nimittäin näihin maisemiin :)



Kuvat 1 ja 2 täältä ja 3 täältä

Olen aivan innoissani saadessani viettää pari viikkoa Turussa! Vaikka en edes ole sieltä alunperin kotoisin niin yli kymmenen vuotta niillä seuduilla asuneena Turku tuntuu jotenkin omalta kaupungilta. Ja onhan meidän Suomen kotikin siellä main. Suunnitelmissa on ihan vaan fiilistellä kaupungilla, kahviloissa, ravintoloissa ja jokirannassa, käydä ehkä moikkaamassa Muumeja Naantalissa ja nähdä paljon ihania kavereitamme. Nähdään!

Kotiin Norjaan palailemme sitten vasta juhannuksen jälkeen. Suomessa on ilmeisesti helteitä vielä pari päivää, kunnes keli ennusteiden mukaan muuttuu samankaltaiseksi kuin Norjassa nyt: +13 astetta ja sataa kuin saavista kaatamalla... Tästähän oli jo aiemminkin puhetta; pahanilmanlintu.

Joka tapauksessa: aurinkoista viikonloppua ja hyvää kesänjatkoa!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kesä!

No vihdoinkin tarkenee! Kesäisen kelin ja vapaapäivän (helatorstai) kunniaksi teimme eilen pienen kävelyretken Fornebussa, jossa Oslon lentokenttä aiemmin sijaitsi. Alueella on myös mm. Telenor Arena, jossa Euroviisut järjestettiin viime vuonna. Ja kaiken lisäksi alueella on paljon kävelyreittejä, luonnonsuojelualue sekä paljon rantaa. Fornebu on osittain rakentamatonta ja muutaman autoajelukerran perusteella meille on muodostunut koko alueesta ehkä hieman ankea kuva. Olimmekin aika yllättyneitä, kun löysimme kaunista maalaismaisemaa ja hiekkarantoja retkellämme.

Näkymä lintutornista Storøyan suuntaan. Horisontissa siintää Kolsås. Se on vuori, joka näkyy monessa muussakin kotikunnastamme ottamassani kuvassa. Lintutorni on muuten norjaksi varsin lystikäs fugletittertårn :)


Bongattiin tuttuja tornista käsin



Evästauko Storøyan uimarannan tuntumassa

Tänään Juhon päiväkodissa oli toiminnansuunnittelupäivä ja päiväkoti oli kiinni. Nautiskelimme poikien kanssa auringosta ja lämmöstä ihan vaan omalla kotipihalla ja katoimme puutarhaan piknikin. Lassella riitti ihmettelemistä nurmikossa, jota piti vähän maistellakin aina, kun äidin silmä vältti.


Piknik puiden varjossa 


Maissin grillaus onnistui sentään äidiltäkin

Nam nam

Aurinkoista viikonloppua!


perjantai 27. toukokuuta 2011

Savua pussista

Kävin eilen ruokakaupassa tarkoituksenani ostaa maitoa, mutta mukaan tarttuikin kalatiskistä myös kokonainen Hardangerin taimen. Päätin testata siihen Suomesta hankittua savustuspussia.




Norjasta en ole savukalaa löytänyt kuin vakuumipaketista, joten jälleen piti nähdä hieman vaivaa saadakseen haluamaansa ruokaa (vrt. karjalanpiirakkaprojekti). Kyllähän tuolla savustuspussilla jonkinlainen savuaromi kalaan tuli, mutta jatkossa lienee parasta savustaa kalafileitä eikä kokonaista kalaa, jos vaikka savun maku silloin tarttuisi vahvempana. Pro-savustaja tietenkin hankkisi oikean savustuspöntön, mutta ihan niin paljon meillä tuskin savustellaan.

Lautasella oli myös tuoreita katkarapuja, jotka tosiaan kyllä olivat pakasteversioita maistuvampia.

Raparperit olivat reissumme aikana kasvaneet aivan valtaviksi, joten niistä oli ihan pakko kehitellä jotain ruokaa. Ajatuksissa oli ensin pannacotta jonkinlaisella raparperihillokkeella. Pannacottan hyytyminen olisi kuitenkin vienyt liikaa aikaa, joten päädyin kokeilemaan perinteistä kerroskiisseliä. Maitokiisseliä alla ja raparperikiisseliä päällä. Ihan hyvää, mutta ei nyt ihan pannacottan veroista kuitenkaan :)




Näillä eväillä kohti viikonloppua! Meillä on tiedossa ainakin paloasemavierailu ja mahdollisesti myös maatilaretki.



torstai 26. toukokuuta 2011

Isieni mailla

Teimme jälleen poikien kanssa reissun Suomeen ja tällä kertaa ihan mummulaan saakka. Matkat sujuivat yllättävän kivuttomasti, vaikka perille pääsyyn tarvittiinkin näin montaa kulkuvälinettä: taksi, lentokenttäbussi, lentokone, taksi, taksi, juna sekä lopuksi vielä mummun ja vaarin bemari. Reissuun liittyi molempiin suuntiin myös pit stop siskoni luona Helsingissä.

Mummulassa oli leppoisan mukavaa, vaikka minä ja Lasse harmillisesti melkein koko reissun ajan podettiinkin jonkinlaista flunssaa. En edes enää pysy laskuissa, kuinka mones laatuaan se tänä vuonna jo oli... Kesäkelit myös luonnollisesti vaihtuivat kolean harmaaseen ja sateiseen keliin heti saavuttuamme kotiseuduille. Taidan olla aikamoinen pahan ilman lintu, sillä tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi :) Onneksi olin pakannut myös lämpimämpää vaatetta mukaan, joten ihan hyvin pärjättiin vähän kehnommassakin säässä. Ja toki se aurinkokin välillä pilkisteli pilven takaa.

Kuvaaminen jäi vähän vähemmälle, mutta muutamia "taidekuvia" sentään nappasin mm. vanhoista ladon ovista.






Navetan seinään on hakattu rakennus- ja korjaus/laajennusvuosi

Vain aita puuttuu



Nyt sitten olemme pari viikkoa kotona Norjassa, kunnes taas muutaman viikon päästä lennähdämme Suomeen. Sitten pysymme kyllä hetken aloillamme :)